Loading...

Trekin kesähuolto

Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti

Päivän urakkana oli saada vaihdettua Trekin voimansiirto uuteen. Vanhalle takapakalle oli kilometrejä kertynyt kasaan jo päälle pari tuhatta, joten pikkuhiljaa alkoi olemaan huoltotoimien aika. Samalla vaihtoon joutavat ketjut sekä eturatas, jotka olisi hyvä vaihtaa samaan aikaan takapakan kanssa.

Mistään turhan monimutkaisesta tässäkään ei ole kyse. Tarvitaan vain kaksi työkalua, ketjupiiska sekä pakka-avain, ja reilummin voimaa että saadaan takapakan lukitusmutteri auki. Hyvä ote työkaluista, puristus pyörän pinnoista ja pakka-avaimella vastapäivään. Omin voimin tämä ei meinannut kuitenkaan onnistua, sen verran tiukassa lukitusmutteri on ja itselläni ei ollut mahdollisuutta kiinnittää pyörää tai avainta mihinkään. Niinpä suuntasin tarvikkeiden kanssa kaverille kylään ja siellä noin 5 sekunnissa avasimme mutterin ja pakka olikin sitä myöten valmis vaihtoon.

Samalla vaihtuivat myös eturatas ja ketjut, joten taas pitäisi olla vähintään pari tuhatta kilometriä huolettomia polkuajoja tiedossa. Tänään ei enää kerkeä mutta huomenna täytyy lähteä ajamaan pidempää koeajolenkkiä, näkee onko vaihtajassa säätämisen tarvetta tai ilmeneekö jotain muuta ongelmaa.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä