Loading...

Vuosi 2019 ja kevätsuunnitelmia

Artikkelin lukuaika: 3 minuuttia

Uusi vuosi on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja kevätkin alkaa jo olemaan pitkällä. Päivä pikkuhiljaa pitenee ja kohta lumetkin alkavat sulamaan kesän tieltä. Tämä tietysti tarkoittaa ankaran talviharjoittelukauden lisäksi sitä, että kohta puoliin pitää keksiä, missä päin maailmaa tänä kesällä kävisi kiertämässä urheilutapahtumiin tutustumassa ja mitä ei-niin-urheilullista voisi tehdä.

Viime syksyn Venäjä-Japani -tutkimusmatkan rahallinen yhteenveto on nyt julkaisut takautuvasti luettavaksi, sieltä voi jokainen käydä kurkkaamassa miten paljon suunnilleen tietyissä kaupungeissa vierailu kustantaa ja miten kulut tuollaisella matkalla jakautuvat. Kaavoista on kyllä hyvin nähtävissä Venäjän edullisuus matkailukohteena Japaniin verrattuna, jos vain mitenkään on mahdollisuuksia ja kiinnostusta, niin suosittelen kyllä tällä kokemuksella lämpimästi suuntaamaan Itäiseen naapuriin, joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.

Vuosi 2019 on aloitettu uusilla eväillä ja uutta intoa puhkuen. Joulukuun 2018 alussa toteutin erään pidempiaikaisen suunnitelman ja ostin itselleni kunnon maantiepyörän. Suomen talvessa kyseisellä menopelillä ei lähtökohtaisesti paljoakaan tee mutta jo omistamani harjoitusvastuksen kanssa pyörän päivittäinen polkeminen onnistuu mukavissa olosuhteissa lämpimässä olohuoneessa telkkaria katsellessa. Enää ei välttämättä ole ollut pakko lähteä ulos pakkaseen tai räntäsateeseen juoksemaan itseään kipeäksi vaan on ollut mahdollisuus korvata perustreenejä polkemalla tasaisella, matalalla sykkeellä omassa rauhassa. Pitkin kevättä on jatkossa tarkoitus jatkaa samaa kaavaa aina kesään asti, kuitenkin niin että juoksua edelleen tulisi harrastettua mutta se olisi jotain muuta kuin perustreeniksi luokiteltavaa. Esimerkiksi pitkiä lenkkejä, portaita tai mäkijuoksua.

Urheilun saralla kuluvana vuonna tulee taas olemaan tarjolla kaikenlaista. Juoksukausi tuli tänä viikonloppuna avattua Porin Karhuhallissa juostussa APK-hallimaratonin puolimaratonin matkalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin juoksemassa näin pitkää matkaa juoksuradalla, jonka kyllä huomasi aavistuksen kovempana rasituksena sisäkurvin puoleisessa jalassa. Meno kuitenkin oli tasaisen varmaa, vaikkakin sykkeet olivat vauhtiin nähden hurjat ja nopeus ei optimiolosuhteista huolimatta ollut parasta mahdollista. Lopputuloksena erittäin kelvollinen ja ennen kaikkea ehjä kauden avaus ajalla 1:32:24. Ja itse tapahtumasta minulle jäi oikein hyvät muistot, järjestelyt olivat kunnossa ja huolto pelasi hyvin. Tällaista tapahtumaa voi ilolla suositella kenelle tahansa ja tänne on helppo tulla tulevina vuosina uudestaan.

Seuraavana kalenterissa on suunnitelmissa osallistua huhtikuun lopulla järjestettävään Kytäjä Trail -polkujuoksutapahtumaan. Vuonna 2016 kävin tuolla pidemmän 20km lenkin juoksemassa, vaikka reitti ei enää olekaan täysin sama niin tutuissa Kytäjän ulkoilumaastoissa edelleen pyöritään. Tämän jälkeen suuntana on toukokuun puolivälissä järjestettävä Rigas Maratonin puolimaratonin matka Riian kauniissa kaupungissa. Koskaan en Riiassa ole juoksemassa käynyt, joten innolla odotan tätä tapahtumaa järjestelyiden ja reitin puolesta. Ja onpa kyseiselle tapahtumalle siunattu IAAF Gold Label, jonka pitäisi kertoa tapahtuman laadukkuudesta.

Kesä- ja heinäkuussa ei vielä mitään varmaa ole suunnitelmissa, mutta elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tie vie parin vuoden tauon jälkeen jälleen Syötteen maisemiin SyöteMTB-pyöräilytapahtumaan. 600 osallistujapaikkaa myytiin loppuun ennätyksellisen nopeasti alle viidessä minuutissa, ja tätä ei itse paikalla käyneenä tarvitse ihmetellä ollenkaan. Reitti on erittäin monipuolinen, upea sekä ennen kaikkea poljettava. Tätä tulen innolla odottamaan, ja tähän varmasti tulen kesän aikana valmistautumaan maastopyörän päällä runsaasti aikaa viettäen.

Matkailukesä 2019 on vielä suunnittelematta kokonaan, koska seuraava pidempi ja isompi matka on ajoitettu järjestettäväksi keväällä 2020. Todennäköisesti kesällä pysyttelen tiukasti kotimaan kamaralla suomea kiertäen ja aurinkoisia lomapäiviä toivoen. Ja kun kerran maantiepyöräkin olohuoneesta löytyy, en usko, että kesällä aikana tulee olemaan ajankäytöllisiä ongelmia. Mutta sitten se varsinainen kesäloma, joka on näillä näkymin vasta vuoden päästä keväällä. Alustavana suunnitelmana on pakata laukut kasaan ja lentää Yhdysvaltojen itärannikolle kiertämään Boston-New York City-Washington DC -akselilla pari viikkoa ja suunnata tästä vielä Floridan aurinkoon autoilemaan pariksi viikoksi. Lähtökohtaisesti reissuun lähdetään tutustumaan paikalliseen urheilukulttuuriin ainakin jääkiekon ja koripallon saralla, siinä sivussa nähtävyyksiä ihaillen sekä valokuvaten. Ensimmäisellä osuudella siirtymät todennäköisesti tullaan hoitamaan julkisen liikenteen voimin, kaupunkien välit mukaan lukien, mutta Floridan kiertäminen on tarkoitus hoitaa vuokra-autolla ajaen Road Trip -henkisesti niemimaata ympäri kiertäen ja auringosta nauttien.

Mutta tähän kaukaiseen lomasuunnitelmaan tullaan palaamaan tarkempien suunnitelmien kanssa tulevan kesän loppupuolella, kun ensimmäiset päätökset tulevat ajankohtaiseksi ja lentoja täytyy alkaa varailemaan. Muuten erilaiset kulut todennäköisesti lähtevät jakautumaan eteenpäin pitkin syksyä ja alkutalvea. Mutta sitä ennen on vielä paljon tekemistä tiedossa.

4 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä