Loading...

Kohti seuraavaa maratonia

Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti

Tällä viikolle se taas alkoi: säännöllinen ja nousujohteinen valmistautuminen seuraavalle maratonille. Tavoitteena on noudattaa seuraavat viisi kuukautta ennakko-ohjelmaa jolla nousujohteisesti valmennetaan keho ja mieli iskuun elokuun lopulle Tampereen maratonille. Ohjelma koostuu 6 kertaa viikossa tehtävistä juoksulenkeistä, joiden pituus sekä aihe vaihtelee päivittäin intervallista kisavauhtiin ja pitkästä lenkistä palauttavaan.

Lisäksi tällä viikolla alkoi myös aerobista liikuntaa tukeva punttisalitreenaaminen. Edellisestä salikäynnistä onkin jo vierähtänyt yli vuosi, joten enpä usko että tästäkään haittaa on. Viimeksi tankojen nostelu jäi pois päiväohjelmasta motivaation puutteen sekä salin tarpeellisuuden epäilyn takia, mutta jospa tällä kertaa saisin pidettyä homman mielenkiintoisena hieman erilaisilla menetelmillä. Keskittyisi useampana päivänä lyhyisiin ja tehokkaisiin käynteihin joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Eikä pelkästään isoja lihaksia, vaan myös kaikkia pieniä tukilihaksia tulisi tehokkaasti treenata.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä