Loading...

Maratonmatkalla, viikko 10

Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti

Kymmenes treeniviikko kohti Tampereen Maratonia kului valmistautuessa viikonloppuna Helsinki City Running Day -tapahtumassa juostuun puolimaratonin kilpailuun. Viikko sisälsi yhden kevyen juoksulenkin, pari tasoittavaa salibandytuntia sekä keskiviikkoisen fillarilenkin ylöjärven metsämaastoissa. Muuten arki sujui kevyesti energiaa tankaten ja nesteytyksestä huolehtien. Lauantaina Helsinkiin joutui lähtemään matkalle jo aamuvarhain, koska numeroiden jako loppui kymmenen aikaan ja lähtö oli kello 11.30. Näin ”kaukomatkalaisena” olisi voinut toivoa pari tuntia myöhäisempää lähtöajankohtaa.

Itse juoksusuoritus sujui kaksijakoisesti, talven aikana asetetut ennakkotavoitteet eli vuoden takaisen ajan parantaminen minuuteilla ei onnistunut mutta suoritukseen ei kuitenkaan mennyt minuuttitolkulla enenpääkään aikaa. Lähdössä asetuin jälleen lähelle alkupäätä tavoitteena päästä alusta alkaen juoksemaan vapaammin ja vailla ruuhkia. Tässä onnistuinkin kohtuu hyvin, ainoastaan ensimmäiset 200-300 metriä olivat ruuhkaisempaa paikkojen hakemista. Muuten vauhti oli kohdillaan alusta alkaen ja juoksu rullasi mukavasti. Valitettavasti viimeiselle kuudelle kilometrille vauhti hyytyi tarpeettoman paljon, kiihtyen loppua kohden. Toisaalta, tavoitteita ajatellen jo alkuvauhtikin oli liian hidasta joten vauhtia pitäisi olla reilusti enemmän aivan lähtölaukauksesta alkaen. Mutta eipä selittämällä koskaan tulosta ole paremmaksi saanut, joten treenaaminen jatkukoot samalla innokkuudella tulevinakin viikkoina. Maratonille on kuitenkin vielä aikaa joten kaikkea toivoa ei ole heitetty menemään.

 

Tällä viikolla urheiluun kului aikaa 8,5 tuntia ja 6100 kcal energiaa.

Ja enää alle 95 päivää Tampereen Maratonille.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä