Loading...

Maratonmatkalla, viikko 8

Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti

Kulunut treeniviikko oli tällä kertaa kokonaisrasitukseltaan kevyemmästä päästä, koska loppuviikolle mahtui päiväretki Ähtäriin katsomaan pandakarhuja sekä hieman kotoisempiakin metsän eläimiä. Vapunpäivänä ennakkosuunnitelmissa oli käydä kokeilemassa kisakuntoa polkujuoksun parissa Kaupissa, mutta kevätsää ei suosinut enkä ehdoin tahdoin halunnut lähteä itseäni tekemään kipeäksi, joten päätin viettää punttisalipäivää hyvän treenin muodossa. Ja tulipa sunnuntaina käytyä vielä Ylöjärven metsäpoluilla fillaroimassakin.

Viikon kokonaissaldona oli 5,5 tuntia urheilua, jonka aikana kului kevyet 3700 kcal energiaa.

Ja enää alle 110 päivää Tampereen Maratonille.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä