Loading...

Uusi vuosi 2020

Fireworks by Jeff Golden
Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti
Artikkelikuva: Fireworks by Jeff Golden

Vuosi on jälleen vaihtunut iloisissa merkeissä ja vielä taitaa olla hetki aikaa muistella menneitä ennen keskittymistä tulevaan. Mennyt vuosi 2019 oli omalta osaltani lähimatkailun aikaa: kotimaassa tuli käytyä niin Porissa, Rovaniemellä, Ranualla kuin saariston rengastiellä. Lisäksi Baltian maissa vierailin Viron Tartossa sekä Latvian Riiassa.

Jo alkanut vuosi 2020 tuokin sitten täysin vastakohtaisen matkailupaketin, kun jo alle kahden kuukauden päästä suuntaan kohti Amerikan Yhdysvaltoja. Todennäköisesti kesäkausi pyhitetään tänä vuonna työn teolle, lomat säästetään alkusyksyyn ja kohteeksi otetaan pienen Etelä-Eurooppalaisen koukkauksen kautta Kaukasus-vuorten syleily. Tästä todennäköisesti lisää alkukesästä, kunhan USA:n matkasta selvitään.

Ja vielä lopuksi, tänä vuonna kun joulu osuu loppuviikolle, niin ajatuksena olisi suunnata pohjoisempaan viettämään ainakin osa talvilomasta. Ei välttämättä aivan Pohjois-Lappiin, mutta esimerkiksi Kuusamoon olisi hauska lähteä joskus talvellakin aikaa viettämään. Ilman, että tarvitsee juosta pitkin polkuja henkeänsä haukkoen.

Omastakin puolestani toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta uutta vuotta, muistetaan tänäkin vuonna pitää hauskaa ja rentoutua sopivassa suhteessa, niin ei käy arki liian vaativaksi.

3 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä