Viimeinen Osakan ulkopuolelle suuntautuva päiväretki ennen kotiinpaluuta oli suunniteltu tehtäväksi Kōya-vuorella sijaitsevaan temppelikylään, jonne majapaikaltamme olisi noin kahden tunnin junamatka sisältäen muun muassa lopuksi kiskoköysiratakyydin. Naran puiston tiettyjen alueiden tapaan myös osia Koyasanista on sisällytetty Unescon World Heritage Site -listalle kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena. Vuonna 819 munkki Kūkai asettui alueelle ja hänen myötänsä alue on kasvanut nykyisiin mittasuhteisiinsa yli 100 temppelin yhteisöksi sekä Shingon Buddhismin pääpaikaksi.
Ja jälleen kerran aamurutiinit noudattelivat tuttuja kaavoja, aikaisin liikenteeseen ja kahvia matkalla mukaan ennen tutulle rautatieasemalle siirtymistä. Shin-Imamiyan asemalta ostaessamme junalippuja vuorelle selvisi, että olisi halvempaa ostaa lippupaketti, jolla pääsisi edes-takasin junalla sekä saa vielä koko päivän pussilipun Koya-vuoren kylän paikallisliikenteeseen. Koska miellä ei ollut aikomusta kävellä koko päivää, varsinkaan pitkiä siirtymiä, paketti kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Hintaa setille tuli 2860 yeniä per henkilö eli noin 23 euroa. Lisäksi käteen lyötiin vielä nippu erilaisia alennuskuponkeja matkamuistokauppoihin tuhlattavaksi, näille ei kyllä ennakkoon ladattu kovin suurta menekkiä.
Junamatkan päätteeksi tosiaan viimeinen nousu oli sen verran jyrkkä, että se hoidettiin kiskoköysiradalla nousten. Lopulta olimme nousseet noin 840 metrin korkeuteen, jossa siirtyminen linja-autokyyditykseen ja nokka kohti todella mutkaista vuorenrinnettä viistävää tieosuutta. Kunhan tästä rattimiesten lämmittelypätkästä oli selvitty, jatkui matka kylän läpi bussipysäkille, jonka kohdilta alk0i Okunoin hautausmaa. Kyseinen hautausmaa on kuulemma japanin suurin, sisältäen yli 200 000 hautakiveä jakautuen melkein kahden kilometrin matkalle. Paikalliset ottavat uskon asiat ilmeisesti vakavasti, koska alueella näkyi todella paljon erilaisten yritysten, muun muassa Panasonicin ja Nissanin, muistomerkkejä. Hautausmaan vanhempaa puolta kulkien polku lopulta päättyi itsensä Kūkain mausoleumille, jossa hänen jäänteitään säilytetään tänäkin päivänä ja jonka ympärillä oli tuolloinkin nähtävissä useita ihmisiä rukoilemassa. Itse päätimme kunnioittavasti kulkea sisätilan läpi sen enempää häiriötä aiheuttamatta. Mausoleumin vieressä oli myös Torodo Hall -niminen rakennus, joka sisällä yli 10 000 lahjoitetussa lyhdyssä paloi ikuinen tuli. Aivan hiirenhiljaisessa, kirkkaassa oranssissa valossa uivassa lyhtyjen huoneessa seisoskelu oli kyllä vaikuttava ja mieleenpainuva kokemus.
Tästä suuntasimme uudemman hautausmaan osion ohittaen takaisinpäin linja-autoille. Matkalla kuitenkin poikkesimme vielä ottamassa kuvia Eireidenin pyhätöllä. Kyseisen pyhätön ympärillä ei ollut tuolla hetkellä ketään, joten päätin ottaa tilanteesta hyödyn irti ja sytyttää kyseiselle paikalle suitsukkeen palamaan. Kunhan tästä sielun ravintoa ruokkineesta teosta olimme selvinneet, suuntasimme ravitsemaan kehojamme ja ajelimme keskustassa sijainneeseen Hanabishiin, joka vaikutti olevan perinteinen japanilainen ravintola. Tarjoilupuoli olikin tehty turistille helpoksi, noin 10 valmiista annoskokonaisuudesta valittiin mieluisin ja sitä sitten syötiin. Itse poimin listalta hieman sushia, rasvakeitintä nähneitä mereneläviä, nuudeleita sekä raakaa kalaa sisältäneen vadin, joka kyllä maistui loistavalta ja oli melkoinen paketti vatsaa täyttämään. Hinta tosin oli vähän tavallista kovempi, noin 2300 yeniä, mutta kyllä tällä setillä selviäisi seuraavaan päivään asti. Tähän päälle kun suuntasimme kadun toiselle puolelle kahvila Higurashiin ottamaan jälkiruokakahvit sekä maistamaan vihreällä teellä vahvennettua suklaakakkua (joka oli kauttaaltaan vihreän värinen) niin päivä olisi ruokahommien osalta taputeltu.
Pyhättökierrosten jälkimmäiselle puoliskolle oli jätetty kaupungin länsipuoli, johon kuuluvat muun muassa Kondon temppeli ympäröivine rakennuksineen sekä Koyasan Daimon portti. Kondon temppelin alueen ehkä näkyvimpänä rakennuksen, itsensä lisäksi, on 45 metriä korkea, kaksikerroksinen Konpon Daito Pagoda, joka osittain kirkkaan punaisen värisenä näkyy keskeisellä paikalla joka suuntaan. Tällä alueelle riittikin kiertämistä ja kuvaamista useammaksi kymmeneksi minuutiksi, sekä tietysti kauniin japanilaisen käsityön ihailua. Kävimme myös Konpon Daitossa sisällä tutustumassa paikkaan, jossa Dainichi Nyorai, Shingon Buddhismin keskeinen buddha, pitää majaansa tarkkaillen sisääntulijoita. Mutkien ja kiertelyn kautta löysimme lopulta tiemme ehkä matkamme suurimmalle portille, Koysan Daimonille, joka oli kyllä iso. Ihan oikeasti iso, kaksikerroksinen puinen portti, joka toivottaa kaikki polkua pitkin Koyasaniin vaeltaneet tervetulleeksi. Täytyypä pitää kyseinen polku mielessä, jos näille nurkille joskus vaikka uudelleen tulee, kävellen ylös ja yöksi luostariin.
Loppupäivä alkoikin kääntymään jo iltapäivän ehtoopuolelle, joten suuntasimme pikkuhiljaa takaisin rautatieasemalle sekä majapaikallemme Osakaan. Matkalla junalla ajelussa meni taas aikaa hieman odotellessa, säästäväisinä matkaajina emme ottaneet paikkalippuja junaamme vaan valitsimme halvemman ja paikattoman junan, jota sai odottaa muutaman kymmenisen minuuttia. Pääasia että perille lopulta päästiin. Sen verran mahan pohjilla tuhti lounas vielä painoi, etten uskaltanut edes ehdottaa mitään illalliseen viittaavaa vaan marssin olut hyllyn kautta kämpille ottamaan ravinteet nesteen muodossa ennen yöpuulle käymistä. Huomenna olisikin tiedossa viimeinen kokonainen päivä Osakassa ennen siirtymistä Tokioon.
