Tämän kesän varsinainen avaus oli tänäkin vuonna Helsingissä juostava Helsinki City Run. Suomen suurin juoksutapahtuma on viime vuosina onnistunut keräämään paikalle yli kymmentuhatpäisen osanottajajoukkion, jotka ovat saapuneet yli 60 eri maasta nauttimaan suomalaisesta keväästä.
Samasta syystä minäkin itseni paikalle raahasin, lumisateisen toukokuun alun jälkeen oli melkoinen lottovoitto, kun taivaalla ei ollut pilvenhattaraa havaittavissa ja lämpötilankin pyöri lähempänä 15 plussa-astetta.
Valitettavasti ennakkoasetelmissa pohjatyöt eivät olleet parhaat mahdolliset, koko huhtikuu oli ollut juoksulenkkien osalta vähän niin tai näin, lenkit olivat olleet lyhyen puoleisia ja yleinen herkuttelu oli jälleen päässyt karkaamaan luvattomat pahasti käsistä. Lisäksi koko kevään vasemman polven seutua on vaivannut lihaskalvojen jännityksestä johtuva ”tunne” joka ei vielä ole ottanut kadotakseen. Tämä ”tunne” ei varsinaisesti haittaa harjoittelua vaan on enemmänkin psykologinen harmi.
Näistä kaikista haitoista ja harmeista huolimatta itse juoksu tuntui sujuvan erittäin mallikkaasti. Tänä vuonna olin mukana ensimmäisessä lähtöryhmässä, tavoitteena 1:30 alitus. Vaikka melko edessä starttasinkin, tuntui silti että vasta noin neljän kilometrin kohdilla pääsin rauhassa juoksemaan omaa vauhtiani. Tämän jälkeen meno olikin mukavaa rullailua ohi Hietaniemen, kunnes noin kymmenen kilometrin kohdilla alkoi vatsanpohjalle tulemaan ensimmäisiä rasitustuntemuksia. Vauhti oli edelleen ok, samoin sykkeet (~4.05min/km; ~165bpm) joten päätin antaa mennä samalla intensiteetillä. Noin 15km kohdilla aloin huolestua keskinopeuden putoamisesta, mutta sain kuitenkin pidettyä sen kohtuullisena hyvällä loppukirillä läpi Keskuspuiston. Ja Auroran sillan näkyessä edessä tiesin, että homma alkaa olla paketissa, kellossa oli vielä aikaa reilusti jäljellä, joten viimeiset metrit pystyin laskettelemaan tilanteesta nauttien maaliin. Lopputuloksena 1:28:48 ja uusi henkilökohtainen puolikkaan ennätys, lisäksi vuodentakaiseen HCRään tuli parannusta yli 10 minuuttia.
Tämä oli jälleen osoitus siitä, että kunhan jaksaa treenata monipuolisesti sekä säännöllisesti ympäri vuoden, on mahdollista jopa pienellä vajaakunnolla saavuttaa suuria asioita. Ja toivottavasti sama tekemisen taso jatkuu myös läpi tulevan vuoden, koska enköhän jälleen ensi vuonna tule olemaan saman lähtöviivan takana tavoittelemassa hieman parempaa aikaa.
0 tykkäystä
