Maratontreenikauden 11 viikko jäi tarkoituksella hyvin kevyeksi urheiluviikoksi. Ensisijaisesti palautuminen Helsinki City Runilta piti saada hyvään vauhtiin ja tämän päälle aloittaa tankkaaminen tulevaa NUTS Karhunkierros 80km polku-ultrajuoksua varten. Maanantaina kevyt salibandytunti, tiistaina sekä torstaina lepopäivät ja keskiviikkona perinteinen Kanuunalenkki Ylöjärven metsämaastoihin.
Matka Kuusamoon alkoi aikaisin perjantaiaamuna, meillä oli neljän hengen matkaseurue joista kolme juoksisi 80km matkan ja yksi 31km pikamatkan. Matka taittui nopeasti jutellessa ja pari kahvitaukoa matkalla viettäessä. Perillä Rukalla olimme aikaisin, muistaakseni noin viiden aikaan loppuiltapäivästä. Tämän johdosta mitään kiirettä ei varusteiden purkamiselle, juoksunumeron noutamiselle eikä drob bagin toimittamiselle ollut. Ja oma majoituskin kun oli vielä aivan Rukan keskuksen ytimessä, saatoin sujuvasti poistua majapaikkaani välipalalle.
Illan aikana oli vielä vuorossa repun pakkaaminen, numeron noutaminen sekä drob bagin valmistelu. ”Droppi” tulisi sijoittumaan ensimmäiseen huoltoon noin 27km kohdalle, joten palautusjuomapullo sekä loppumatkan energiat olivat pussin pääasiallinen sisältö. Myös varapaita sekä magnesiumia lähtivät mukaan. Muuten uskoin että kaikki muu kulkee sujuvasti alusta loppuun mukana.
Herätys oli tukevasti 5.00 aamulla, jota seurasi pikainen aamiainen sekä viimeinen varustetarkastus. Kamat kasaan, kengät jalkaan ja matkaan. Pihalla bussiin ja nokka kohti Lapin lääniä sekä Karhunkierroksen pohjoisinta lähtöpaikkaa. Viimeiset valmistelut, venyttelyt ja lämmittelyt ennen starttia. Kello 7.00 aamulla startti kajahti ilmoille ja noin 300 innokasta juoksijaa säntäsi yhtä aikaa komeasti jonoutuen kohti Rukaa. Ensimmäiseen huoltoon olisi 29km ja matkalla olisi tarjolla kaikkea juurakoista kivikkoon sekä pitkoksista portaisiin.
Oma juoksuni kulki varsin mallikkaasti sekä suunnitelman mukaisesti ensihuoltoon asti. Ennakkotavoitteen oli noin 3,5 tunnin puristus ja aika tasan tähän osuinkin. Huollossa droppi käteen ja varusteita tarkistamaan. Samalla vettä sekä palauttava juoma kurkusta alas. Huollossa vietin aikaa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen nappasin vielä kourallisen sipsejä mukaani ja lähdin matkaamaan eteenpäin. Valitettavasti tässä kohdassa jotain oli jo mennyt pieleen, koska liikkeelle lähtiessäni tunsin, kuinka koko alakroppa tuntui, kuin olisi yrittänyt rautakankia käskyttää. Ja vielä olisi 53km jäljellä, ei tästä ainakaan helppo päivä ollut tulossa.
Muutaman kilometrin juoksemisen jälkeen karu totuus iski vasten näköä – nesteiden imeytyminen ei toiminut ja vatsassa velloi oma pieni myrsky. Tästä seurasi hyvin nopeasti tehojen loppuminen kesken ja juoksuvauhdin putoaminen kävelynopeuteen. Aina välillä kokeilin juoksemista, mutta ei siitä tullut mitään. Useamman tunnin kävelemisen jälkeen pääsin taas uudestaan juoksuvauhtiin kiinni, mutta jalat olivat jo jumiutuneet melko jämäkkään kuntoon eikä energiatasoissa enää ollut kehuttavaa.
Lopulta sain itseni raahattua Basecamp-huoltoon, noin 58km kohdalle, kello 17.15. Olin tehnyt matkaa edellisestä huollosta 6 tuntia ja 45 minuuttia. Yli kaksi tuntia enemmän, kuin suunnitelmissani oli ollut. Tässä kohdassa punnitsin erittäin tarkkaan, että laahustamista eteenpäin kohti Rukaa, tulisi minun puristaa 17km matka seuraavaan huoltoon 3,5 tunnissa että kerkeäisin sinne ennen sen sulkeutumista. Se tarkoittaisi noin 5km/h vauhtia ja matkalla olevien vaarojen hidastaessa entisestään, ei kävelyaskelille olisi tuossa kohdassa tilaa.
Se, että edellinen osuus oli jo ollut tuskainen toimitus, yhdistettynä karuun todellisuuteen liki mahdottomasta suorituksesta seuraavalla etapilla, johtivat lopulta päätökseen viheltää peli poikki Basecampissä ja keskeyttää juoksu siihen paikkaan. Tällä kertaa polku osoittautui kovemmaksi haasteeksi, heikompi nöyrtyi tappioonsa. Seuraavana vuorossa oli kyyti Raatobussilla Rukalle, joka oli yllättäen melkein täynnä porukkaa. Ainut positiivinen asia, mitä tässä hetkessä tuli mieleen, oli että pääsee pirusti aikaisemmin takaisin majapaikkaan saunomaan sekä syömään karkkia.
Ja kyllä karkkiin, olueen, saunaan ja pitsaan sai pienen surun haudattua, unikin tuli helposti illalla kun tiesi että itse oli tehnyt oikean päätöksen eikä väkisin ollut lähtenyt yrittämään jotain mikä olisi helposti voinut muuttua paljon huonommaksi.
Paluumatka kohti Tamperetta lähti matkaan hyvissä ajoin aamupäivän koittaessa, mutta tuttuun tyyliin automatka sujui rattoisasti jutellessa ja kameratolppia väistellessä. Perillä Tampereella olimme alkuillasta, ja itse taisin olla kotona noin yhdeksän aikaan illalla. Matkana tämä viikonloppu oli mitä onnistunein, urheilullisesti ei niinkään suuri voitto, vaikkakin tulihan sitä joka tapauksessa juostua oman juoksu-uran pisin yhtäjaksoinen matka, melkein 60km. Kyllä sekin on jotain.
Ensi vuonna en usko olevani enää viivalla odottamassa pääsyä polulle, sen verran kolme kertaa Karhunkierrosta peräkkäin on jo antanut kerrottavaksi että jotain uutta ja ihanaa toivoisi olevan tarjolla. Mutta niistä sitten lähempänä ensi kesää.
Eikä olisi enää kuin alle 88 päivää Tampereen Maratonille.
0 tykkäystä
