Majapaikaksemme oli valikoitunut budjettiluokan Hotel Reakomp Leningradin asemalta luoteeseen, lähellä Prospekt Miran metroasemaa, jonne lähdimme rinkkoja kantaen suuntaamaan. Matkaa asemalta hotellille ei ollut kuin reilu kilometri, mutta silläkin matkalla saimme kyllä hien pintaan raskasta kuormaa kantaessamme. Itse rakennus löytyi helposti, mutta oikean oven sekä oikean kerroksen löytäminen tuotti pari ylimääräistä harha-askelta. Ja saatiinpahan lopuksi vielä kävellä rinkkojen kanssa viidenteen kerrokseen, kun juuri sillä hetkellä hissi ei suostunut toimimaan.
Kun lopulta vastaanottoon saavuimme, kohtasimme ensimmäisenä ongelmana yhteisen kielen puuttumisen. Hetken aikaa, kun tarpeeksi pyörittelimme, saimme paperiasiat hoidettua jo oikean huoneenkin löydettyä. Vielä tässä vaiheessa oli epäselvää, hoitaisiko hotelli normaalin tavan mukaisesti rekisteröitymisemme vai joutuisimmeko vielä etsimään jonkinlaisen postitoimiston tämän hoitamiseksi. Onneksi tämäkin selvisi seuraavana päivänä, kun kävimme asiasta tiedustelemassa ja saimme käsiimme paperikaavakkeet, joilla meidät oli rekisteröity.
Koska elimme aikaista maanantaiaamua, päätimme ottaa kevyet päivävarusteet päälle ja suunnata lounaan kautta kohti Yleisvenäläistä näyttelykeskusta. Lounas taittui ilman suurempia suunnitteluita McDonaldsissa, ja tämän jälkeen suuntasimme läheiselle metroasemalle tutustumaan päivälippujen ostamisprosessin helppouteen. Saavuimme tiskille, jonka mainostettiin puhuvan myös englantia, ja pyysimme kolmen päivän matkaliput. Lipuille tuli hintaa 415 ruplaa eli noin 6€ kappale. Ja tällä lipulla saa kulkea metrolla, ratikalla, johdinautoilla sekä linja-autoilla rajoittamattomasti voimassaoloaikansa puitteissa. Ehdottomasti rahansa arvoinen hankinta kaikille turisteille.
Yleisvenäläinen näyttelykeskus on vähän kuin maailmannäyttelyalue Moskovan pohjoispuolella, joka on täynnä erilaisia toistaan hienompia monumentteja sekä kukkaistutuksia ja suihkulähteitä. Ilmeisesti monet alueen rakennukset toimivat myös museoina ja näyttelytiloina, kuten alkuperäisissä suunnitelmissamme vierailukohteena ollut Kosmos-näyttely alueen pohjoisessa päässä. Valitettavasti kyseinen näyttely oli maanantaisin suljettu, samoin kuin Kosmonautiikan museo alueen eteläpuolella. Tämän johdosta jouduimme pysyttelemään ulkona kiertelemässä ja kuvailemassa. Tänne tosiaan kannattaa tulla käymään jonain muuna päivänä kuin maanantaina, niin on mahdollista vierailla myös näyttelyissä.
Alueella kiertelyn ja kaartelun jälkeen otimme suunnaksi suht näkyvän maamerkin, Ostankinon televisiotornin, jonne olisi tarkoitus mennä tarkistamaan, pääseekö itse torniin ihailemaan Moskovan yli aukeavia maisemia. Itse torniin pääseminen oli useamman turvatarkastuksen, läpivalaisun ja kulkuportin, sekä tietysti muodollisen 1100 ruplan (~16€) pääsymaksun summa, jonka jälkeen ala-aulasta saadun hissikyydin päätteeksi löysimme itsemme 340 metrin korkeudesta näköalakerroksesta. Peruskerroksesta löytyi info-pisteiden lisäksi pari kahvilaa, kerrosta ylempää oli mahdollista tarkastella maisemia verkkoaidan takaa ja pari alempaa kerrosta oli varattu ravintolakäyttöön. Meillä ei vielä niin nälkä ollut, että olisimme tähän jääneet syömään, vaan tyydyimme ihailukierrosten päätteeksi nappaamaan kupit kahvia ja suuntaamaan takaisin alas ja ulos kohti seuraavaa paikkaa.
Koska valoisaa aikaa oli vielä tarjolla, otimme ratikan allemme ja suuntasimme Työläinen ja kolhoosinainen -patsaan juurelle sitä ihailemaan. Kierros muistomerkin ympäri kamera laulaen ja ratikkakyydillä takaisin Kosmonautiikan museon ympäristöön järjettömän kokoista muistomerkkiä ihailemana. Kun kummatkin muistomerkit oli saatu talletettua niin kameran kennolle kuin verkkokalvoille, suuntasimme kohti metroasemaa ja hotellin lähellä olevaa kahvila Coffee Housea, missä söimme ensimmäisen reissupäivän jälkeisen kevyen päivällisen. Päivällisen jälkeen vielä nopea kauppareissu ennen siirtymistä hotellille huoltamaan sekä itseään että varusteitaan.
