Loading...

Smithsonian

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Toinen täysi päivä pääkaupunki DC:ssä. Ehkäpä pari astetta lämpimämpi aamu, mutta muuten iltapäiväksi oli luvattu kevyttä sadetta, joten tänään olisi hyvä pitää pääpaino museokierroksissa. Mutta aamun tavoitteena oli ennen sateita suunnata Arlingtonin sotilashautausmaalle tutustumaan muutamaan kohteeseen. Niinpä tänä aamuna kävellen lähimmälle metroasemalle, Metrokortille muutama taala matkarahaa ja suunta kohti Arlingtonia. Valitettavasti tällä kertaa ennakkovalmisteluissa oli jäänyt huomaamatta tieto, että hautausmaan turvatarkastuksessa täytyy esittää henkilötodistus ja ulkomaalaisilla siihen kelpaa ainoastaan passi. No matkakumppanini ei passiaan kanna mukana koko aikaa, joten tänä aamuna emme sitten menneetkään tätä pidemmälle.

Eli metrolla takaisin National Mall:ille ja koska kello oli melkein 10, suunnaksi National Air and Space Museum. Museo aukeaa kymmeneltä, ja ennen sisäänpääsyä joutuu kulkemaan turvatarkastuksen läpi. Täällä onneksi ei papereita kysellä, vaan pelkkä metallinpaljastimen läpikävely riittää. Ja heti aulasta alkaen on nähtävissä upeita ilmailu- ja avaruusajan esineitä. Valitettavasti museo parasta aikaa korjauksen alla, joten melkeinpä puolet näyttelyistä on poissa käytöstä, mutta tästä huolimatta nähtävää ja kierrettävää riittää reilusta tunnista pariin tuntiin. Omaan silmään hienoimpana esineenä varmasti yksi näyttelyn vetonauloista, Neil Armstrongin avaruuspuku, jota hän käytti Apollo 11 avaruuslennolla.

Seuraavana suuntana oli puistoalueen pohjoispuolella sijaitseva National Museum of American History, joka on pyhitetty kansalliselle historialle yleisesti. Sama juttu täälläkin, ovella tiedossa turvatarkastus ja reppujen tutkinta. Mutta NASMiin verrattuna nähtävää tuntui olevan todella paljon enemmän. Ja olipa täällä kaiken kaikkiaan kolme kerrosta näyttelytilaa. Aivan kaikkea ei tullut läpi kahlattua, koska jokaiseen osa-alueeseen ei oma kiinnostus riitä, mutta tästä huolimatta kierros kesti kaiken kaikkiaan reilun kolme tuntia.

Iltapäivä alkoi olemaan jo pitkällä, joten tässä vaiheessa suunnaksi päivällisen syöminen kehutussa purilaisketju Shake Shackissä. Itse söin savunmakuisen pekonipurilaisen sekä ranskalaiset ja juoman, koko kokonaisuus maksoi 15 taalaa. Purilainen oli kyllä maukas, mutta noin 7 taalan annokseksi melko pieni. Ranskalaiset olivat todella vaisut, joten ensi kerralla jättäisin ne kokonaan pois ja pysyisin purilaisissa. Kerran kannattaa kokeilla, mutta en kyllä samaan hintaan toistamiseen. Tämän jälkeen päivää oli enää kauppareissun verran edessä, taas olisi kämpille aamupalaa varattuna niin ei tarvitse heti aamusta suunnata ulos syömään.

2 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä