Loading...

Ensipuraisussa Airbnb

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Kokemuksien yhteenveto Airbnb-majoituksesta, perustuen USA2016 -matkaan ja kolmeen majoittajaani

Flagstaff, AZ, USA

Katie ja Lorena olivat todella mahtavia majoittajia. Heidän kanssaan oli helppoa keskustella niin amerikkalaisesta kuin suomalaisistakin elämästä sekä maiden ”pienistä” toimintatapaeroista. He olivat myös koko ajan avuliaasti pitämässä huolta vieraastaan ja tarjosivat mm. mahtavaa kasviskeittoa välipalaksi.

Majapaikkana toimi pieni kaksikerroksinen omakotitalo rauhallisella asuinalueella muutaman kilometrin päässä Flagstaffin keskustasta. Minulla oli käytössä oma makuuhuone yläkerrassa ja vessa aivan vieressä. Amerikkalaiseen tyyliin kokolattiamattoa joka paikassa, pienenä yllätyksenä että huoneessa ei omaa televisiota ollut. 

Majapaikan ympäristö on tosiaan kaupungin laitamilla oleva omakotitaloalue, jota ympäröivät laajat metsäalueet sekä Flagstaffin lentokenttä. Kävin viimeisenä aamuna kentän ympäri kiertävällä mönkijäuralla juoksulenkillä ja se on kyllä mahtavaa seutua siihen tarkoitukseen. Katie myös kertoi, että maastopyöräily on suosittu harrastus alueella. Enkä epäile yhtään, kun näin millainen alueen maasto on.

Kaupunkina Flagstaff on varmaankin keskikokoinen amerikkalainen kaupunki, josta löytyvät kaikki perinteiset edellytykset arkiseen elämiseen. Ei kuitenkaan mikään miljoonakaupunki, joten ylimääräinen hälinä tuntuu puuttuvan.

Jos täällä päin joskus olet suunnitellut vierailevasi esimerkiksi Grand Canyonille mennäkseni, voin erittäin lämpimästi suositella La Casitaa majapaikaksi. Ja jos aikaa vain on niin ehdottomasti kannattaa viettää päivä-pari ylimääräistä myös paikallisia luonnonihmeitä ihaillessa. Ja koiria ei voinut olla rakastamatta, nehän olivat mitä ihanimpia olentoja. Kissakin talossa oli, mutta talon ainoa herranen päätti pääasiassa pitää matalaa profiilia.

Las Vegas, NV, USA

Las Vegasin hälinän ja hulinan eteläpuolella omalla asuinalueellaan majapaikkana toimi pieni kaksikerroksinen omakotitalo. Käytössäni oli talon alakerran nurkkahuone ja sen läheisyydessä ollut kylpyhuone. Huoneesta löytyi perusvarustus eli sänky, pöytä ja televisio. 

Itse majoittajia en kovin paljoa nähnytkään, he vaikuttavat olevan kiireinen työssäkäyvä pariskunta joka vietti hieman ilta-aikaa kotona yhdessä ennen nukkumaanmenoa.

Mutta heilläkin oli koiria, kaksin kappalein, joille rapsutus kyllä kelpasi. Toinen koirista oli sitä mieltä, että minun käytössä olleen huoneeni takakulmaa tulisi vahtia aina kuin vain mahdollista, joten siellä se tykkäsi makoilla kaikki vapaa-aikansa pää tuolin alla lötköttäen.

Las Vegasista itsestään ei varmasti tarvitse sen enempää lähteä kenellekään avaamaan, mutta mainittakoon että tällä omakotialueella ei Stripin hälystä ja metelistä ollut tietoakaan. Myös tätä majoittajaa voin lämmöllä suositella kaikille, jotka eivät aivan Stripin varrella tahdo asustaa. Mainittakoon myös, että Vegasin jokaisesta hotelliyöstä joutuu köyhtymään vielä ns. lomaveron, joka tulee huonehinnan päälle. Mitään tällaista ei Airbnb-majoituksessa ole!

Oakland, CA, USA

Joanin asunto sijaitsi Oaklandin keskustasta pari kilometriä pohjoiseen rauhallisen tuntuisella pientaloalueella. Talo oli vanha puinen omakotitalo, jonka yläkerrassa asui hänen poikansa perheensä kanssa. Talon vanhuudesta johtuen siellä poikkeuksellisesti oli puulattia ja jonkin verran 1900-luvun alun tunnelma: paljon kokopuuhuonekaluja sekä 30-40 -luvun henkeen sopivia huonekaluja ja esineistöä.

Itse asunto oli rauhallinen asua, käytössäni oli alakerran nurkkahuone omalla pikkutelkkarilla ja parisängyllä. Käynti huoneeseen oli viereisen keittiön kautta takapihan poikki, joten periaatteessa omalla sisäänkäynnillä, koska Joania sekä muita talon asukkaita ei juurikaan näkynyt. Myöskin Joanin rauhalliselle lähiöasunnolle hyvät suositukset, plussaa myös lähikaupan läheisyydestä (noin 200m, pienen kukkulan takana) sekä hyvistä linja-autoyhteyksistä keskustaan.

Lisätietoa aiheesta

Airbnb.fi

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä