Loading...

Moskova, kolmas päivä

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Kolmas, ja viimeinen päivä Moskovassa olisi edessä ennen seuraavalle etapille siirtymistä. Aamutoimien ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen luovuimme hotellihuoneestamme, vedimme rinkat jälleen selkäämme ja suuntasimme ratikalla Jaroslavin asemalle sullomaan kantamuksia säilöttäväksi päivän ajaksi. Kunhan olimme saaneet arvottua varusteet säilöön kohtuullista 400 ruplan korvausta vastaan, otimme metron allemme ja suuntasimme kohti Kremliä.

Kremlin kierros kattoi pyörähdyksen tuntemattoman sotilaan muistomerkillä, punaisella torilla sekä Pyhän Vasilin katedraalilla. Matkakumppanini päättivät vielä heittää visiitit Kremlin asehuoneeseen, mutta itse käytin tuon ajan kaupungilla pyörimiseen ja lounaan syömiseen. Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä on nähtävissä joka tasatunti vahdinvaihto, joka sekin oli varsinainen show. Ei tietysti kaikkein näyttävimpiä vaihdoksia maailmalla, mutta show kuitenkin. Tori itsessään ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, aasialaisia turisteja sen sijaan tuntui edelleen syksyn kynnyksellä riittävät aivan käsittämättömän paljon joka puolelle toria.

Lounaspaikakseni valikoitui hampurilaispaikka Burger Heroes, jonka miljöö oli hyvin erikoinen koska samassa tilassa toimi myös arcade-pelimuseo. Vaikka en museon puolella käynytkään, oli tila ja tunnelma kyllä mahtava. Itse burgeriksi valikoitui mustaan hamppariin kääritty maukas pihvi kera juuston, jalopenon sekä kirsikkahillon. Koskaan aikaisemmin en kirsikkahilloa ole liharuuan kanssa nauttinut, mutta jatkossa voin kyllä kokeilla uudelleenkin. Ei mitään pahaa sanottavaa tuosta. Ravintolan bataattiperunat olivat kyllä niin huolellisesti suolattuja, että seuraava vesilitra meni suoraan ikeniin ennen kurkkua.

Koska meillä oli vielä Kremlin kierroksen päätteeksi runsaasti aikaa käytettävissämme, teimme pikaisen pyörähdyksen GUM’in luksustavaratalossa ja lähdimme vierailemaan metromatkan päässä Pietari Suuren muistomerkillä. Ja suuri oli Suuren muistomerkkikin, siihen ei voinut vastaan väittää. Aivan vahingossa löysimme samalla matkalla viereisen puistikon, joka sisälsi erilaisia eriskummallisia veistoksia menneiltä vuosilta sekä tietysti muutamia tuttuja neuvostoaikojen sankareiden patsaita. Ainakin Google tuntee paikan ”patsaiden hautausmaana”.

Yleisessä toivomuksessa oli, että kävisimme syömässä venäläisen menun vielä ennen Moskovasta pois lähtöämme. Muutaman vaihtoehdon tutkimisen jälkeen päädyimme Venäläis-Ukrainalaiseen keittiöön Korchma Taras Bulba, joka sijaitsee aivan Kremlin alueen länsipuolella. Ravintolan tarjonta oli kyllä erinomainen, alkupalaksi sillistä valmistettuja suupaloja ja pääruuaksi possun pihvi paksulla juustokuorrutuksella sekä sipulipedillä. Näiden kaveriksi vielä hyvä punaviini, joten ei ainakaan jäänyt viimeisistä eväistä Moskovan lämpimät muistot kiinni.

Auringon laskettua ja illan hämärryttyä piipahdimme vielä Jaroslavin asemaa vastapäätä olevassa ruokakaupassa ostamassa eväät junamatkaa ajatellen, tämän jälkeen siirryimme aseman suojiin noutamaan rinkkamme ja odottelemaan oluttuopposten äärelle, että oma junamme olisi valmis meidät vastaanottamaan.

Trans-Siperian matkamme ensimmäinen, todellinen etappi alkoikin tästä kohti Jekaterinburgia.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä