Loading...

Mottoripyörämessuilla

Artikkelin lukuaika: < 1 minuutti

Enpä ole tainnut kymmeneen vuoteen käydä millään ei-työmatkamessuilla, mutta tänä vuonna kaverin ehdotuksesta pidimme messupäivän Helsingissä MP 18 -messuilla. Ajatuksena oli myös samalla kertaa suunnata viettämään iltapäivää lähialueelle jotain arjesta poikkeavaa harrastamaan ja tämän jälkeen jonnekin syömään.

Itse päätin jo alussa että omalla autolla minun ei kannata lähteä ajelemaan vaan junalla kulkeminen on tässä tapauksessa viisainta. Tampere – Helsinki – Tampere -kokonaisuudessaan halvimmillaan oli VR’n Säästölipuilla 17,80€, tuohon hintaan ei paljoa kannata autolla ajella kun sama summa menee pelkkään pysäköintiin.

Messuilla sisältö oli hyvin ennalta-arvattavissa. Eri merkkien edustusta uutuusmallien kanssa, paljon varustekauppiaita sekä mahdollisuus käydä koeajamassa sisälle rakennetulla radalla muutamaa eri pyörämallia. Koeajot jäivät ajanpuutteen takia tällä kertaa väliin, mutta muuten halleja sai kiertää mukavasti muutaman tunnin ajan. Lopputulos ei sinäänsä mitään merkittävää muutosta saanut pyöräkuumeessa aikaan, uuteen pyörään ei kuitenkaan tule olemaan varaa ja juuri sitä mallia, mikä omassa mielessä voisi olla, ei messuilla ollut näytillä.

Ilta-aktiviteetti oli järjestetty Kampin keilahallille, jossa tunnin verran heittelimme palloja sinne tänne enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Kahdesta täydestä kierroksesta toisen onnistuin vahingossa voittamaan, pistesaaliin ollessa 110 luokkaa. Ei taida vieläkään olla alanvaihto ajankohtainen.

Dinneri puolestaan oli hoidettu Ateneumin takana burgeriravintolassa nimeltä Morrison’s. Onneksi paikassa oli menossa kympin päivät -kamppanja, koska täyttä ~16 euron hintaa ei kyllä olisi kehdannut annoksesta maksaa. Kokeilemani Hot Burger oli hyvin väritön, hajuton ja mauton peruspurilainen, joka ei mielestäni ollut hintansa väärti.

Kotimatka sujui leppoisasti musiikkia kuunnellessa ja Steve Jobs:n elämänkertaa lueskellessa. Eipä ollut päivä ollenkaan huono kokonaisuus, katsotaan josko seuraava kerta tulisi jo alle kymmenessä vuodessa.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä