Loading...

Vladivostok

Siinä se viimein on, 9288 kilometriä Moskovasta ja 10376 kilometriä Helsingistä. Siperian radan päätepiste, Vladivostokin rautatieaseman laituri. Viikko junassa, puolitoista viikkoa matkalla. Uskomattoman hieno matka, jollainen kyllä kelpaa kerran elämässään matkustaa ja jota rehellisesti sanoen en varmasti olisi oma-aloitteisesti yksin lähtenyt koskaan matkaamaan. Jos ei minkään muun takia, niin ainakin avaamaan omia silmiään siitä, miten järjettömän iso maa meillä on tuossa naapurissa ja että Pietarin tai Moskovan loiste ei loppujen lopuksi kanna kovin kauas.

Kierros kaupungin ympäri

Kunhan olimme aamulla käyneet hylkäämässä rinkkamme majapaikan respaan ja kuulleet, että check-in onkin vasta kello 14 nurkilla, päätimme lähteä etsimään aamukahvipaikkaa ennen ensimmäistä kaupunkikierrosta. Tällainen löytyikin keskustorilta mäkeä ylös johtavan tien varrelta, kahvila Coffee shopiin, jonka tarjonnan voimalla päivä saatiin uuteen nousuun.

Kunhan silmät olivat kunnolla auenneet, suuntasimme edelleen mäkeä ylöspäin kohti kultaista siltaa aukeavaa näköalapaikkaa näpsimään kuvia. Aikamme kuvattuamme, ja tusinan verran kiinalaisia turisteja poseerauskuvissaan auttaneen, hiippailimme nopeasti ennen seuraavan turistibussin tyhjenemistä kohti läheistä kiskoköysirataa, jonka kyydillä pääsimme komeiden näköalojen saattelemana vaivattomasti alas rinteen harjalta. Ja matka kustansi nimellisen 13 ruplaa, jonka voi hyvillä mielin maksaa tästäkin “elämyksestä”.

Alas päästyämme matka jatkui aivan meren rannalle asti ja siitä rantaa myötäillen puistoon, jonka pihassa tuttuun tyyliin muistutettiin niistä tietyistä sotavuosista ja ikuisella tulella sen ajanjakson uhrauksista. Pihasta olisi löytynyt myös vanha neuvostoaikainen sukellusvene museoituna, mutta sen sisuksiin ei oma kiinnostus riittänyt tällä kertaa suuntaamaan. Yhdessä sukellusveneessä olen kerennyt jo käymään, Tallinnan lentosataman museossa, joten eiköhän pääpiirteittäin tarjonta ole samaa luokkaa. Eli puistosta ulkokuvia ja päiväkahvipaikkaa etsimään.

Kahvilalle kävellessämme pysähdyimme vielä paremmassa valossa kuvaamaan aamulla jo nähdyn keskustorin monumenttia ympäristöineen. Kunhan paremmat kuvat olivat tallessa, suunta tien toiselle puolelle kahvila Kofeinissa seuraavaa liikettä suunnittelemaan. Vielä olisi pari tuntia aikaa poltettavana ennen kuin uskaltaa lähteä hostellille kokeilemaan uudelleen, joten suunta kaupungin länsipuolen rannikkoa ja kaunista puisto/laiturialuetta, Detskiyn puistoa.

Näyttipä muutama rohkea auringonpalvojakin olevan vielä hiekkarantaa valtaamassa, miksipäs ei kun ulkona aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä on lähes 20 astetta. Muuten paikka olikin poikkeuksellisen rauhallinen, turisteja ei täällä näkynyt ruuhkaksi asti olevan ja paikallisiakin taisi olla vain kourallinen vapaapäiväänsä kuluttamassa. Kerrankin näin. Koska samaan yhteyteen näytti osuvan lounasaika, suuntasimme paluumatkalla hostellia kohti ravintola Crust:ia, jonka italialainen ruoka houkutti kokeilemaan vaihtelua slaavilaisiin makuihin. Talon kuiva valkoviini maistui, Caesar-salaatti oli oikein maukas mutta risotto ei oikein maistunut. Rakenne oli liian vetinen eikä siivutettu liha oikein sopinut kokonaisuuteen.

Hostellille saavuimme paria minuuttia ennen kahta, mutta pääsimme kuitenkin kirjautumaan sisään. Lähes samalla ovenavauksella olin jo suihkussa peseytymässä, noin 70 tuntia edellisestä suihkusta ja sen kyllä tunsi. Nyt, raikkaana ja puhtailla vaatteilla varustettuna oli hyvä aika suunnata katsomaan Vladivostokin eteläpuolella sijaitsevaa majakkaa sekä sille johtavaa kapeaa maakaistaletta.

Paikan päällä piti suunnata aluksi bussilla, joka oli vielä helppo homma. Valitettavasti bussi ei mennyt aivan oven eteen vaan tiedossa oli noin 20 minuutin kävelymatka majakalle. Taas saatiin vakiomäärä hikeä selkänahkaan kun 20 asteen lämmössä vaellettiin tietä ylös alas. Ja vain lopulta nähdäksemme pienen valkoisen majakan kapean maakaistaleen päässä useiden kymmenien turistien ympäröimänä. Jos majakoita haluatte kuvata, menkää vaikka Pulkkilanharjulle Asikkalaan. Lupaan, että luonto ympärillä on kauniimpaa ja turisteja ei näy missään. Kunhan kuvat oli otettu, sama jumppa takaisin bussipysäkille ja kuvitteellisesti hostellin lähelle. Paitsi että bussi ei ihan siinä pysähtynyt, missä kuvittelimme sen pysähtyvän. Saatiinpahan taas ottaa kävelyaskelia ruokamme eteen.

Vielä ennen hostellille paluuta kävimme illallispizzalla läheisessä Mauro Gianvanni Pizzeria Barissa. Talon viini oli jälleen juotavaa, mutta itse ruoassa ei kyllä ollut kehumista. Hyvin peruspizza, vaikka hinta lähempänä kymppiä. Ei jatkoon. Elämän perustarve, eli ravinnon hankinta, tuli kuitenkin täytettyä, joten suunta takaisin omaan huoneeseen iltaoluille ja valmistautumaan yöpuulle käyntiin. Huomenna on jälleen kello aikaisin soimassa ja suunta kohti uusia seikkailuita.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Myös LoneTraveller käyttää evästeitä paremman käyttäjäkokemuksen takaamiseksi. Tietosuojaseloste

    The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

    Close