Bay Area Presentation

San Franciscon lahden ympäristössä on vaikka millaista tehtävää ja nähtävää, koostuuhan alue useammasta suuremmasta kaupungista. Loman viimeiset päivät vietin San Franciscon sekä Oaklandin alueilla kierrellen, joten onneksi aikaakin oli useampi päivä.

Golden Gate of SF

Päivän agendana oli palauttaa auto aamupäivän aikana takaisin Aviksen toimistolle lähelle Fisherman’s Wharf ‘ia, joten luonnollinen jatkumo olisi jäädä päiväksi kaupungin pohjoisosiin kiertelemään. Se suurin turistirysä, Pier 39, oli jo autoa haettaessa nähty ja tuskinpa merileijonatkaan olisivat niin paljoa parissa viikossa kaunistuneet, että niitä kannattaisi lähteä uudestaan katsomaan, joten kunhan autosta selvisin, niin päätin suunnata aamiaisen jälkeen kohti länttä ja Golden Gate siltaa.

20160828_170932263_iOS
Odottelua Hollywood Cafén sisätiloissa.

Mutta ennen lähtöä ajattelin käydä tukevalla aamiaisella suositun näköisessä aamiais/lounaspaikassa nimeltä Hollywood Café. Paikka ei ollut kaukana Aviksen konttorista ja olin sen sivusilmällä huomannut autoa tankatessani ennen konttorille ajamista. Jo silloin kiinnitin huomiota jonoon ovella ja samanoloinen jono tuntui olevan siinä myös sinne saapuessani. Mutta eipä pieni jonottaminen mitään haittaa, kertoopahan että paikka ei kovin huono voi olla, jos jonoksi asti ihmisiä kertyy syömään. Samaan aikaan yksi työntekijöistä toimi sisäänheittäjänä keräten jonosta seurueiden kokoja valmiiksi sekä kysellen toiveita sisä- tai ulkopöydästä. Ja hieman myöhemmin hän vielä toi meille jonottajille ruokalistatkin valmiiksi, jotta pöytäaika olisi mahdollisimman tehokkaasti optimoitua. Mielestäni erittäin fiksua toimintaa pieneltä kuppilalta.

Matkalla kohti siltaa vastaan tuli useampikin kaunis puistoalue kuten Fort Mason sekä Presidio sekä aivan meren rannalla oleva Crissy Field. Fort Masonin kohdilla siirryin kulkemaan hieman etelämmässä kulkevaa Lombard streettiä pitkin kohti länttä nähdäkseni olisiko sen varrella ollut jotain mielenkiintoista. Lombardia kävelin aina Presidion puistolle asti, jonka kohdilla lähdin takaisin meren rantaa kohden pohjoiseen kuvatakseni komean näköistä ja suositun oloista Palace of Fine Arts Theatrea. Tuosta jatkoinkin meren rantaa pitkin ympäri Crissy Field Marsh -suojelulammen, todetakseni että lähellä ei näytä olevan mitään tapaa päästä 101-tien ali, joten jouduin kulkemaan jonkun matkaa takaisinpäin löytääkseni bussilinjan takaisin keskustaan.

Illalla jo toista kertaa Drake’s Dealership -ravintolassa, tällä kertaa testissä kasvit pitsa Joye ja heidän 1500 APA-oluensa. Olut oli tällä kertaa hyvin tasaisen oloinen eikä tuonut mitään yllätyksiä pintaan. Pitsa sen sijaan oli erittäin maukas kokemus. Ohut, rapea pohja pienellä noella varustettuna oli todella hyvä. Ja kokokin oli meikäläisen makuun juuri sopiva.

Koska päivä koostui paljon kävelemisestä, olivat jalat illalla aika lailla muusina. Siitä kertoi myös pieni rakko toisen jalan pohjassa. Huomenna otetaan vähän takaisin ja kävellään kevyemmin askelin.

USS Hornet

Toisen päivän ohjelmana oli pysyä Oaklandin puolella ja yrittää ottaa vähän eilistä rauhallisemmin katsellen maisemia lahden tällä puolen. Niinpä suuntasin aamulla linja-autolla kohti Alamedan kaupunkia ja museoitua USS Hornet -lentotukialusta. USS Hornetteja on Yhdysvaltain laivastossa ollut useitakin mutta tämä on niistä viimeisin ja viimeinen, runkonumeroltaan CV-12, Essex-luokan lentotukialus joka valmistui mukaan toisen maailmansodan Tyynenmeren taisteluihin, oli mukana Vietnamin sodassa sekä oli se alus, joka noukki Apollo 11 miehistön merestä ja jolla Nixon otti ensimmäiset kuussa käyneet vastaan. Tämän jälkeen vielä Apollo 12 miehistö pääsi kyseisen aluksen kyydissä pois, mutta melko pian tämän jälkeen alus poistettiin aktiivikäytöstä, mutta vasta lokakuussa 1998 se muutettiin yleisölle avoimeksi museoksi Alamedan satamassa.

20160829_195743869_iOS
USS Hornetin lentokannen keulaosaa.

Bussilla saavuttaessa joutuu viimeisen kilometrin kävelemään, jotta pääsee perille. Autolla saavuttaessa pysäköinti on järjestetty aivan laivan viereen. Jo saapuessani huomasin, että museoaluksen ympärillä on huomattavasti tuoreemmalla maalilla varustettuja “huoltoaluksia” vaikka kuinka paljon (mainittakoon että Hornetin maalipintaan ei oltu koskettu kymmeniin vuosiin, se oli jo alkanut rapista pois), näistä tulikin itse kierroksen aikana selvyys oppaalta. Jos oikein ymmärsin/muistan niin ympärillä olevat laivat olivat osa aktiivireserviä erilaisten luonnonmullistusten, kuten hurrikaanionnettomuuksien, hoitoa varten.

Itse laivalla kerkesin kiertää omatoimisesti lentokannen läpi. Siellä ei montaa lentokonetta ollut näytillä, mutta hyvä läpileikkaus miten tukialuskoneet ovat muuttuneet 40-luvun potkurikoneista 80-luvun suihkuhävittäjiin. Tästä on helppo huomata, että koneet ovat vuosien varrella vain kasvaneet suuremmiksi, joten uudet alukset ovat tämän takia aina vain isompia. Kierroksella tuli tämäkin myös esille, tähän asti jokaista Yhdysvaltain laivaston tukialusta on laajennettu 2-3 kertaa lisäämällä kansipinta-alaa huoltojen yhteydessä. Myös kannen yläpuolelle kohoavaa “Saari” eli torni jossa lennonjohto, navigointi ja laivan komento sijaitsevat, on pienentynyt vuosien varrella kansitilan maksimoimiseksi.

Kierros kattoi koko saaren ja oppaana toiminut entinen laivalla palvellut vanhempi herrasmies osasi kyllä asiansa todella hyvin. Ja juttu ei ollut mitään haudanvakavaa vaan hyvää läppää irtosi tasaiseen tahtiin. Kierroksen jälkeen suuntasin omatoimikierrokselle hallikerroksen alle avoimena olleisiin tiloihin. Täältä löytyivät oikeastaan kaikki miehistön makuu-, oleskelu- ja ajanvietetilat, lukuun ottamatta laivan kapteenin hyttiä joka sijaitsi komentosillan välittömässä läheisyydessä. Oli kyllä mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon tavaraa on saatu ängettyä pieneen tilaan. Erityisesti sekin huomio, että katotkin oli täytetty tehokkaasti kaikella tavaralla.

Myös itse hallissa oli esillä muutamia koneita sekä oma osuutensa Apollo-ohjelmalle. Kokonaisuudessaan tuolla tuli kierrettyä pari tuntia ja nähtävää kyllä on joka kulman takana vaikka kuinka. Aikaa saisi vielä enemmänkin kulutettua, jos jäisi lueskelemaan jokaisen tarinan joita oli erilaisiin ja eriaiheisiin huoneisiin tai näyttelyihin kerättynä pitkin laivaa. Mutta jos sotahistoria kiinnostaa niin tätä voi kyllä suositella vierailukohteeksi. $20 sisäänpääsy sisältää kaikki opastukset ja kierrätykset ympäri laivaa.

IMG_2442
Vought F-8 Crusader USS Hornetin kannella

Illalla vielä pikainen pyörähdys kaupungilla ja kolmatta kertaa Drake’ssa. Tälläkin kertaa pöydässä pitsa, tosin nyt hieman lihaisampi Cubano, ja lasissa oluena punertava Red Eye. Pitsa oli tälläkin kertaa erittäin maukas, vaikka olut oli hyvin tasaisen oloinen eikä tarjonnut mitään suuria yllätyksiä. Näiden jälkeen olikin hyvä hiippailla takaisin majapaikalle unten maille, koska huomenna tulisi olemaan aikainen herätys ja siirtyminen jälleen lahden toiselle puolelle.

Alcatraz Island ja Giants

San Francisco Bay ja kolmas päivä, tänään päivänpäätapahtumana olisi vierailu kuuluisalla Alcatraz Islandilla. Tämä oli ainut tapahtuma, jolle varasin liput jo hyvissä ajoin. Koska olin lukenut, että kesäsesonkina matkat saarelle on myyty loppuun jopa kuukauden ajalta. Ja suosin vielä valinnassani aamulähtöä, koska silloin saarella ei olisi ihan niin kuuma kuin iltapäivällä ja väkeä ei välttämättä olisi vielä kerennyt kertymään niin paljoa. Jos yksi lautallinen kuljettaa 300 ihmistä paikalle joka 30 minuutti niin kyllä sitä alkaa saarellakin kansaa olla iltapäivästä. Tietysti osa poistuu paikalta tuona aikana mutta ei varmasti samaan tahtiin kuin saapuu.

Saarella suuntasin aluksi pääjoukon mukana saaren ylimpiin osiin, joissa muun muassa selliosasto sijaitsi. Selliosastolle oli järjestetty itseohjautuva audiokierros, jossa valmista nauhoitetta sai kuunnella omaan vapaaseen tahtiin, tai sitten tehdä niin kuin minä eli kuuntelin siinä kävelemisen sivussa. Vankilassahan oli sellitilaa hieman alle kolmelle sadalle asukkaalle, ja alkupriiffissä tulikin esille, että kyseinen vankila oli koko vankeinhoitojärjestelmän kallein laitos: vartijoita oli yksi kolmea yhtä vankia kohden ja kaiken lisäksi juomavesi piti tuoda mantereelta. Ei ihmekään, että lopulta paikka laitettiin kiinni.

IMG_2550
The Rock

Selleissä riitti nähtävää ja kuultavaa. Nauhoituksia olivat olleet tekemässä myös entiset vangit, joiden juttuja oli kyllä ilo kuunnella. Ja olipahan paikalle tehty rekonstruktio siitä kuuluisasta, ainoasta onnistuneesta, paosta jossa kolme vankia pakeni saarelta mutta joiden ruumiita ei koskaan löydetty. Kuulemma on esitetty kaikenlaisia salaliittoteorioita, että vangin olisivat selvinneet ja elelisivät Braziliassa viimeisiä vapaita päiviään, mutta alkupriiffiä pitänyt mies kertoi olleensa töissä rannikkovartiostossa alueella ja joutunut uransa aikana haeskelemaan useampiakin Golden Gatelta lahteen hypänneitä itsemurhantekijöitä joita heitäkään ei yleensä hypyn jälkeen saatu paikallistettua. Varmuutta karkurien kohtalosta ei tietenkään ole mutta itsekin kyllä uskon meren tässä tapauksessa ottaneen omansa.

Selliosaston kiertelyn jälkeen nähtävää riitti vielä ulkonakin. Majakkarakennusta ja vanhoja asuintiloja tosin ei voinut ihailla kuin ulkoa, mutta alkuaikojen armeijan parakkirakennuksiin pääsi sisällekin tutkimaan. Saarihan oli ennen vankilana oloaan sotilastukikohta ja tärkeä linnoitus suojaamassa San Franciscon lahden liikennettä sekä kultareittejä. Tosin, näistä ajoista rakennuksissa ei tuntunut olevan jäljellä kuin ruostunut teräs ja sammaloitunut tiiliseinä.

Toinen päivän tapahtumista oli nousu Coit Towerille, korkealle kukkulalle rakennetun monumentin juurelle josta pitäisi aueta hyvät näkymät kaupungille. Itse nousukin kävi jo päivätyöstä, nimittäin noustavaa riitti muutaman metrin verran. Bussillakin olisi pässyt, mutta matkan ollessa “niin lyhyt” ei luonto antanut periksi. Lopulta huipulle päästyäni oli todettava, että kyllä kannatta, olivat näkymät sen verran upeat joka puolelle kaupunkia.

20160830_185222179_iOS
Näkymät Coit Towerin kukkulan rinteestä Bay Bridgen suuntaan.

San Franciscossa vietetyn päivän jälkeen suuntasin hetkeksi pyörähtämään majapaikassani Oaklandin puolella vain hetkellisesti, koska tarkoituksena olisi lähteä illalla katsomaan Giantsin peliä AT&T Parkiin. Päätin jättää kamerarepun majapaikkaani ja vaihtaa kunnolla vaatetta päälle, vaikka ulkona vielä tuolloin olikin melko helteinen sää. Mutta illalla kun aurinko olisi laskenut niin ulkona ei enää olisikaan niin lämmin, tuuli kun todennäköisesti ei ole katoamassa mihinkään. Ja tottahan tämä toteamus oli: tuuli säilyi läpi pelin, vaikka aurinko painuikin mailleen.

Peliä edeltää jonkinlainen alkulämmittely jossa lyöjät paukuttelevat palloja kentälle ja siepparit pyrkivät niitä poimimaan. Aina silloin tällöin lyönnit kantoivat suoraan katsomoon asti, ja joku onnellinen sai sieltä napattua pelimuiston mukaansa. Myös siepparit heittelivät yleisölle palloja aika ajoin. Viimeinen parikymmentä minuuttia olikin sitten kentän viimeistelyä, jonkun paikallisen tähden lauluesitys sekä tietysti ennen pelin alkua kansallislaulun laulu. Lopulta peli saatiinkin, hieman kuin varkain, käyntiin ja pakko todeta, että ei sen seuraaminen ihan hirvittävän mielenkiintoista tuntunut olevan. Oma paikkani oli alatasolla kolmospesän puoleisella sivustalla aivan takakulmassa, joten matkaa syöttö/lyöntipaikalle oli varmasti sata metriä. Se, olisiko syöttö laiton vai oikea, ei voinut todeta muuten kuin tulostaulun perusteella. Lisäksi areenan screenillä ei hidastusten lisäksi pyöritetty mitään live-materiaalia vaan lyöntien aikana näkyi vain pelaajatilastoja, joten liveseuranta oli aika hankalaa. Enemmän laji taitaakin sopia perhe/porukka-ajanvietteeksi jossa otetaan olutta ja keskustellaan niitä näitä, ilman sen suurempia kiireitä.

20160831_031132261_iOS
Illan hämärtyessä oli kansa löytänyt paikkansa AT&T Parkin lehtereitä.

Lämpötilan laskiessa lähelle noin 15 asteen alkoi jo minullakin olemaan kylmä, joten päätin lähteä hieman etuajassa pois paikalta. Tämä varmaan oli ihan fiksu veto muutenkin, koska areenahan oli ääriään myöten täynnä ja ruuhkat stadionilta poispäin olisivat olleet pelin loputtua varmasti käsittämätön.

Mainittakoon muuten, että lopulta Giantsin vastustaja Arizona Diamondbacks voitti ottelun vuoroparein 4-3.

Golden Gate Park

Viimeisenä kokonaisena päivänä San Franciscossa päätin tehdä kevyen kaupunkipyörähdyksen ja kävin kävelylenkillä Golden Gate Parkissa tehden paluumatkan Castron kaupunginosan läpi. Puisto on erittäin viihtyisä, iso ja hiljainen “keskuspuisto” kaupungin itäpuolella ja se koostuu useista ns. teema-alueista sekä maksullisista “nähtävyyksistä” ja tapahtumakeskuksista. Mukavaa vaihtelua ja tervetullutta luonnossa kulkemista pienellä vaivalla. -puistolle on kuitenkin hyvät yhteydet keskustan suunnasta, ainakin pari metrolinjaa kulkee puiston pohjois- ja eteläpuolella ja olin näkevinäni, että bussivuorokin olisi ajanut puiston läpi.

Going Home

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä matka…

Lopun alku ei kuitenkaan ollut ehkä niin hyvää kuin olisi voinut uskoa, koska jouduin lähtemään jo puoliltapäivin pois majapaikastani ja lentoni lähti vasta yhdeksän aikaan illalla. Matka kentälle ei kestänyt kuin tunnin, joten tästä tulikin todellinen ajantappopäivä SFO’n kentän Starbucksin nurkilla blogikirjoituksia kirjotellessa ja kahvia juodessa. Aikaa olisi voinut yrittää viettää myös kaupungilla mutta laukun kanssa en viitsinyt lähteä sinne pyörimään. SFO’n kenttä ei mikään kauheat hieno ole palveluiltaan, ennen turvatarkastuksia on muutamia ravintoloita sekä kahviloita mutta turvatarkastusten jälkeen näyttäisi löytyvän yksi-kaksi pientä kauppaa sekä kahvikioski. Ei ihan sitä samaa tasoa kuin vaikka Dubaissa.

Edessä olikin tuttu kymmentuntinen istuminen tuubissa ennen laskeutumista Heathrown kentälle Lontooseen. Tosin tällä kertaa lento meni erittäin mukavasti, koneena oli uusi Boeing 787-9 Dreamliner joka on kyllä sikaosastossakin mukavan tilavan oloinen. Koneessa olisi ollut myös saatavilla WLAN käyttöönsä mutta £15 150Mt kaistasta oli vähän liikaa meikäläisen perseelle, varsinkin kun mitään tuottavaa käyttöä tuolle ei olisi ollut.

Lontoosta Helsinkiin ei onneksi ole enää matka eikä mikään, ja koneen ollessa noin puolillaan sain itselleni koko penkkirivin käyttööni, niin tämäkin meni mukavasti torkkuessa. Helsingissä tutunoloisen kylmyyden ja koleuden tullessa ovella vastaan sen taas muisti miltä tuntui olla kotona. Matkan jälkeistä pientä haikeutta ja harmitusta alkoi esiintyä mutta kotiin palaaminen ja omaan sänkyyn kaatuminen on kuitenkin aina sen verran ihanaa, että harmitusta ei varmasti kauaa kestä.

Myös LoneTraveller käyttää evästeitä paremman käyttäjäkokemuksen takaamiseksi. Tietosuojaseloste

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close