Loading...

Moottoripyörällä Chiang Rain ympärillä

Artikkelin lukuaika: 6 minuuttia

Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, jotka on merkitty -merkillä.

Huhtikuun kuumia ja usvaisia päiviä viettäessäni pohjoisessa Thaimaassa tulin katsoneeksi karttaa ja todenneeksi, että voisinpa ensimmäiseksi pidemmäksi moottoripyöräretkekseni suunnata aivan maan pohjoisosaan Chiang Rain kaupungin ympäristöön, tutustumaan lähemmin Laosin rajaseutujen vuoristoihin sekä vierailemaan niin kutsutulla kultaisen kolmion alueella. Tämän ”Golden Triangle” termin alueelle, jolla Thaimaa, Laos sekä Myanmar risteävät, on alunperin lanseerannut CIA ja kuuluisaksi sen tekee alueen huumevirrat suuntaan ja toiseen. Kyseinen alue kun on maailman suurimpia heroiinintuotantoseutuja, ja ilmeisesti Myanmar on maailman toiseksi suurin oopiumintuottaja heti Afganistanin jälkeen.

Läpi tasankojen Chiang Raihin

Koska pääasiallisena pohjoisen tukikohtana toimisi Chiang Mai, täytyisi ensin siirtyä noin parinsadan kilometrin päähän Chiang Raihin. Eli aikaisin aamulla pyörän päälle pelkän kamerarepun kanssa ja suunta pohjoiseen. Chiang Main aamuruuhkista selvittyäni matka jatkui vielä tässä vaiheessa suoraa sekä nopeasti kuljettavaa 118-tietä pohjoiseen. Kaupungissa oli vielä lämmin, mutta puolen tunnin ajon jälkeen oli pysähdyttävä heittämään takki päälle koska alkoi jo paleltamaan. Tämä johtui siitä, että samaan aikaan koko maan päälle oli osunut mystinen kylmä ilmavirta, joka tulisi pudottamaan lämpötilaa jopa 10-astetta normaalista usean päivän ajan.

Ensimmäiseksi taukopaikaksi karttaan oli merkittynä pieni tienvarsikahvila Lovespoon coffee house. Kahvi ja pala kakkua olivat oikein maukas aamupala, lisäksi kahvilan takapihalla oli otettu turistikäyttöön paikallinen riisiviljelmä ja rakennettu rentoutumiseen/valokuvaamiseen sopivia istumapaikkoja korotetulle sillalle. Eikä ollenkaan hullummat maisemat, kyllä täällä kupin kahvia voi juoda.

Toinen, nopeampi pysähdyspiste matkalla oli Mae Suain pato, joka nyt ei mikään erikoisin tai suuri pato ollut mutta olipahan nähtävyys kuitenkin. Tästä kuitenkin hetken matkaa eteenpäin saavuin Wat Rong Khun, eli valkoisen temppelin, parkkipaikoille ja tämä olikin jo vähän suurempi nähtävyys. 100 bathin eli reilun 3 euron sisäänpääsymaksu ulkomaalaisille ei kustannuksena ole paha mutta jälleen kaksoishinnoittelu (paikalliset pääsevät ilmaiseksi) joka ei kiitoksiani saa.

Nähtävää sekä kuvattavaa alueella riittää aika lailla tunniksi. Sen verran erilainen buddhalaistemppelikokemus tämä on, että mielestäni täällä kyllä kannattaa käydä pyörähtämässä, jos vain on pohjoiseen päin tulossa. Temppelin ympäristöstä löytyy myös hyviä ruokapaikkoja, joten lounastauko onnistuu samalla kertaa. Tosin eipä tässä maassa taida joutua nälkää näkemään missään.

Majapaikkana ja pohjoisen lenkin tukikohtana toimii B2 Chiang Rai Boutique & Budget, mielestäni hinta-laatusuhteeltaan loistava paikka, 3 yötä 40 euroa. Huone oli perustasoa, tosin suihku näytti vastikään uusitulta, huoneessa oli ilmastointi, ja sisäpihalla riitti parkkitilaa joka yö. Olen ymmärtänyt, että koko ketju on samalla linjalla: hinta on erittäin huokea ja huoneet eivät mitään suuria elämyksiä tarjoa, mutta kaikki toimii eikä mitään yllätyksiä ei tule vastaan. Lisäksi lähettyviltä löytyi kävelymatkan päästä kahviloita, ravintoloita sekä kauppa.

Vuoristoteitä ja joenvarsimaisemia

Herätys aikaisin aamulla ja suunnaksi kaakko 1020-tietä seuraten. Tästä olisi tulossa pitkä ajopäivä, joten hyvä lähteä mahdollisimman aikaisin matkaan. Valitettavasti hotellissa ei ollut aamiaista tarjolla, joten ensimmäisenä tavoitteena tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Khwai Chompoo -kahvila. Aamiainen ei mikään kummoinen ollut, mutta kyllä sillä iltapäivän puolelle jaksaa. Lisäksi kahvilan pihapiiri oli oikein kuvauksellinen, koska sinne oli sijoitettu eri supersankareiden patsaita.

Kahvin jälkeen matka jatkui reilun tunnin verran samaa tietä itään, lopulta muuttuen 1021 ja 1155-tieksi aina Ban Pang Kha:n kylään, jossa käännös vuoristoon ja yllättävän jyrkkää serpentiinitietä rinnettä ylös. Välillä metsä ympärillä aukesi paljastaen upeat maisemat vasemmalle sekä oikealle. Lopuksi vielä 1093-tietä komeassa ja täysin avoimessa vuorenrinteessä Laosin rajaa mukaillen aina Phu Chi Fa -näköalapaikalle Thaimaan ja Laosin rajalle.

Phu Chi Fa Forest Park on pieni puisto, keskivaiheilla on iso parkkipaikka sekä jokunen myyntikoju turistitavarakauppiaille. Parkkipaikalta lähtee selkeä polku ylös rinnettä, joten eksymisen vaaraa ei ole. Reilu 10 minuuttia kävelyä ja päätyy perille korkeimmalle kohdalle, jossa myös kahden valtion rajapylväs sijaitsee. Ilmeisesti rajapylvään itäpuolella teknisesti ottaen seisotaan jo Laosissa, mikään tai kukaan ei tätä ole estämässä, joten periaatteessa olen tässä vaiheessa jo Laosin puolella käynyt. Laiton maahantulo pidemmäksi aikaa ei varmasti ole kuitenkaan tässä paikassa suurin pelko, koska 20 metriä rajapylvään itäpuolella on useamman sadan metrin pystysuora pudotus trooppisen metsän syvyyksiin. Eli äkkiä vaan takaisin Thaimaan puolelle ja tuttua polkua kohti parkkipaikkaa.

Maisemien ihailun jälkeen pyörän selkään ja suunta 1093-tietä takaisin mutkaiselle vuoristotielle 1155, jota laskeuduttiin alas isommalle 1020-tielle. Pikainen u-käännös ja hetken matkaa pohjoiseen, kunnes käännös vasemmalle ja erinäisten maaseutukyliä halkovien pienempien teiden kautta jälleen isommalle 1290-tielle.

Tämä tie mukailee mahtavaa Mekong-joen rantaa, jolloin tätä seuraamalla päätyy päivän pohjoiselle päätepisteelleni, Golden Triangle puistoon. Mutta matkalla vielä kevyt lounastauko Hut of Love Cafe & Restaurantissa, samalla ihaillen rauhallista elämää joen varrella. Ravintola ei tosin mikään ihmeellinen ollut, paikallisia Thai-ruokia sekä muutama kallis länsimainen ruokavaihtoehto oli tarjolla, joten pysyttelin kahvin sekä leipäannoksen parissa.

Mutta itse puistoalueelle, joka sijaitsee Sop Ruakin kylässä kahden joen yhdistymiskohdassa. Pyörä tien varteen parkkiin ja joen rantaan kuvaamaan. Suoraan edessä jokien välissä aukenee Myanmar, ja isomman Mekong-joen toisella puolella on Laos. Paikalla on jonkin verran erilaista kuvattavaa, isohko Buddha-temppeli sekä jokiristeilyitä tarjoavia yrittäjiä.

Runsaiden kuvien ja maisemien ihailun jälkeen oli aika hypätä pyörän selkään ja lähteä ajelemaan takaisin kohti Chian Raita ja majapaikkaa. Yritin parhaani mukaan välttää isoimpia valtateitä, joten matka kulki 4004-, 1063- ja 5023-teitä aina Chiang Rain lentokentän nurkille, mistä muutaman mutkan kautta löysin reitin aina kaupungin keskustaan ja hotellille. Reitti Sop Ruakista Chiang Raihin oli erittäin tasainen, mutta pienemmät tiet läpi riisiviljelmien ja pikkukylien toivat loistavaa vaihtelun tuntua ajamiseen.

Suihkussa käynnin jälkeen vielä illalliselle vähän matkan päässä sijaitsevaan Heaven Burgeriin, ja eipä purilaisissa ollut mitään vikaa joten täytyy varmaan tulla vielä käymään uudestaankin.

Harjannetta ajellessa

Kolmas ajopäivä, tiedossa olisi eilistä merkittävästi lyhyempi päivä mutta tästä huolimatta aamulla aikaisin liikenteeseen. Suuntana 1211-tietä kaupungista lounaaseen, kunnes käännös pohjoiseen kohti Huai San Reservoiria ja mutkittelevia vuoristoteitä. Muutama kilometri vuoristoon ajamisen jälkeen ensimmäisenä vastaan tulikin vesialtaan ylivuotopaikka, joka on näppärästi rakennettu tien yhteyteen. Eli altaan vesi valuu jatkuvasti tien poikki alavirtaan. Onneksi vettä ei ole kuin pari senttiä, joten prätkänkin kanssa tuosta selvisi helposti.

Erittäin upeata, koko ajan nousevaa vuorenharjannetietä lähes tunnin ajan vuoristotien huipulle, josta melko jyrkkää harjannealamäkeä läpi pienten kylien. Lounastauko ja kahvit tällä kertaa Doi Chaang Coffee Estatella, paikallisella kahvin kasvattamolla ja paahtimolla. Vähän hintavanpuoleinen ruoka täälläkin oli, mutta kahvi oli maukasta joten eipä tästä valittaakaan voinut.

Matkalla vuorelta alas tasamaalle vielä lyhyt pysähdys tien varressa sijainneella Mae Suai Reservoir Viewpointilla tekojärvimaisemia ihaillessa. Tämän altaan vesi syöttää sitä patoa, jolla ensimmäisenä päivänä tuli pyörähdettyä, joten samoilla nurkilla tässä liikutaan. Tästä syystä loppumatka takaisin majapaikalle olikin jo tuttua 118- sekä 1-tietä.

Vuorten takaa Chiang Maihin

Edellispäiviä pilvisemmän aamun sarastaessa oli aika laittaa varusteet kasaan ja lähteä ajelemaan takaisin kohti Chian Maita. Mutta parin päivän takaisesta nopeasta reitistä poiketen tällä kertaa läntisempää 107-tietä pitkin, jolloin osa matkasta kulkee kauniita vuoristoteitä mutkitellen.

Alkuun ei matkalla mitään erityistä ollut tiedossa, ensimmäinen 45 minuuttia oli jo tuttuja teitä, mutta 109-tielle käännyttäessä lähdettiin kulkemaan läpi vuoriston. Tässä kohdassa kuitenkin taivas alkoi tummumaan ja pientä tihkusadetta ilmestyi paikalle. Siispä nopea tekninen pysähdys, takki päälle sateen suojaksi ja eteenpäin. Valitettavasti sade tästä vain voimistui, ja lopulta ihan kunnon vesisateen ollessa kohdilla päätin pysähtyä matkalla olleelle taukopaikalle. Mukavana yllätyksenä taukopaikan sadesuojalla oli myös kiltti koira nauttimassa raikkaasta vuoristoilmasta, joten ei tarvinnut yksin istuskella odottelemassa.

Sade tosin ei ottanut loppuakseen, joten puolen tunnin odottamisen jälkeen hyppäsin takaisin pyörän selkään ja lähdin ajelemaan vuorelta alas. Puolisen tuntia sain sateessa ajella, kunnes lopulta ilma kirkastui ja tämän myötä lämpeni merkittävästi. Täällä ei onneksi kauaa joudu märkänä olemaan, 35 astetta auringossa pitää siitä huolen.

Loppumatka 107-tietä olikin melko tasaista 2-kaistaista tietä aina kaupunkiin asti, jolla ei mitään erikoista tapahtunut tai näkynyt. Tämä oli ensimmäinen pidempi moottoripyöräretki, jonka eläessäni olin ajanut, joten mielestäni selvisin suorituksesta erittäin onnistuneesti. Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 800 kilometriä, joka on oikein mukava matka neljään päivään. Toisena päivänä, joka oli pisin kaikista, alkoi ajamisen kyllä tuntemaan, joten jatkoa ajatellen on hyvä pitää mielessä ettei venytä päivien pituutta turhan pitkiksi. Mutta jos pohjoisen vuoriston mutkaiset tiet ja upeat maisemat kiinnostavat, niin Chiang Rain ympäristöä voin lämpimästi suositella yhdeksi ajokokonaisuudeksi Thaimaassa vierailun aikana.

Haluaisitko tilata valokuviani tauluina omalle seinällesi tai lahjaksi? Nyt se on mahdollista Displaten kautta, klikkaa tästä Displate-sivulleni ja tutustu valikoimaan.

1 tykkäys

Saatat pitää myös näistä