Loading...

New York, New York

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Matkailuhan on aina mitä hienointa vapaa-ajan toimintaa. Pääsee hetkeksi pois tutuista nurkista haistelemaan uutta ilmaa ja näkemään kaikkea ihmeellistä. Mutta se, että matkaan lähtöä varten pitää herätä jo neljän aikaan aamulla, ei ole millään tavalla hienoa. Tästä tietysti saa syyttää ainoastaan itseään, kun on varannut aamulennon poispäin matkakohteesta, mutta mitä sitä ei halvan lentolipun takia tekisi.

Tämä talviloma alkoi kello 4:00 aamulla, herätyskellon soidessa ja suihkun kutsuessa. Nopea jugurttiaamiainen, vaatteet päälle ja ulko-ovella odottavaa taksia kohti. Kaikki autoon ja suunta linja-autoasemalle bussia odottamaan. Bussimatka ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, kaikki toimi kuten pitikin. Helsinki-Vantaalla ei rakennustyömaasta huolimatta tarvinnut kaukaa kävellä, mutta Aeroflotin backage dropin aukeamista joutui odottelemaan 40 minuuttia. Laukku kohti ruumaa, mies muine romuineen turvatarkastuksesta läpi ja Priority Passilla Plaza Premium Loungeen aamiaiselle.

Lyhyt raportti kyseisestä loungesta: kooltaan pieni, mutta paikkoja melko tiuhaan. Myös muutama yhden hengen loossi löytyi, jos haluaa eristäytyä omiin oloihinsa. Tarjoilupuolella rajoittunut buffetpöytä, josta löytyi leipää, täytteitä sekä mysliä ja jugurttia. Lisäksi tukevampaa aamiaista kaipaaville oli tarjolla myös nakkeja, munakasta, pekonia ja karjalanpiirakoita. Itse pitäydyin kevyessä annostelussa, kupillisessa espressoa ja parissa lasissa vadelmamehua. Muuten aika meni lonkeronharmaata maisemaa tuijottaessa.

Koneeseen nousu oli aivan loungen alapuolella olevasta portista 40, mihin saavuin juuri sopivasti boardingin alkuhetkellä. Ensimmäistä kertaa pääsin nousemaan koneeseen ensimmäisenä matkustajana. Ja eipä ollut muutenkaan ruuhkainen lento tiedossa, koneeseen saatiin kerättyä noin 20 matkustajaa. Tämän takia ei ollut vaikeuksia saada konetta ilmaan aikataulussa. Kone ilmaan ja nopea aamiaistarjoilu sämpylän, omenan ja kahvikupin muodossa. Onneksi matka-aika ei ollut kummoinen, joten tästäkin selvittiin kirjaa lukiessa ja musiikkia kuunnellessa.

Perillä Moskovassa ja suunnaksi Moskov Lounge SVO’n D-terminaalissa: aavistuksen isompi kuin Plaza mutta väljempi istuinsijoittelu sekä laajempi tarjoilu, joten ei välttämättä yhtään enempää paikkoja. Saapuessani täyden oloinen, kuitenkin noin 30 minuutin istumisen jälkeen tyhjeni merkittävästi. Tarjoilupuolella ei vieläkään mitään spektaakkelia: valmiita leipäsiä, 5 sorttia lämmintä ruokaa sekä mehua ja limpparia. Automaatista kahvia ja hylystä mysliaineksia. Kylmäkaapista vettä ja olutta.

Lento New Yorkkiin alkoi kankeasti, kun koneemme näytti vaativan pientä huoltoa. Onneksi ongelma lopulta ratkesi ja päästiin nousemaan koneeseen, mutta lähtö viivästyi kaiken kaikkiaan 2 tuntia. Tästä kuitenkin melkein 40 minuuttia saatiin kirittyä pois lennon aikana, joten todellinen tappio oli puolentoista tunnin luokkaa.

Muuten kymmentuntinen lento ei tarjonnut mitään suuria tapahtumia tai ihmetyksiä. Matkan aikana tarjottiin pari lämmintä ateriaa, muuten aika kului kirjan parissa musiikkia kuunnellessa, välillä pitkin koneen käytäviä vaellellessa. Perillä New Yorkissa JFK:llä olin alkuillasta, ja myöhästyneelle koneelle saatiin tässä vaiheessa pientä hyvitystä: passintarkastukseen jouduin odottamaan alle 5 minuuttia vuoroani, kunnes pääsin itse tiskille leimatavaksi. Vakiokysymykset passintarkastajalta, sormenjälkinäytteet sekä naamakuva talteen ja eteenpäin. Laukku hihnalta matkaan, mies kenttäjuna-asemalle ja maisemakierroksen kautta Jamaican asemalle. Tässä vaihto metroon ja majapaikan lähelle Roosevelt Av-Jackson Heightsin asemalle. Yllättävän rauhallista oli, vaikka kellokin oli jo melkein kahdeksan lauantai-iltana. Asemalta iltakävelynä noin 15 minuutin lenkki kämpälle, jossa hyvin nopeasti varusteet syrjään ja sänkyyn nukkumaan.

2 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä