Seuraavaksi Yhdysvailtain matkan viimeisiä vuoristoetappeja, Las Vegasista Death Valleyn kautta Bishoppiin ja sieltä Yosemiten kautta Renoon. Matkalla tarkoituksena pitää taukopäivä Bishopin kaupungissa, joka päivien pituuksista johtuen tulee todennäköisesti olemaan hyvinkin nukkumispainotteinen. Bishop ei myöskään ymmärtääkseni ole mikään suurten nähtävyyksien kaupunki, joten sieltä ei varmasti paljoa nähtävää voi odottaa.
Through the Death Valley
Aamu alkoi jo eilen hyväksi havaitulla kaavalla eli pieni aamukävelylenkki, suihku ja aamiaiselle samaan hyväksi havaittuun Crape Experiences -aamiaispaikkaan. Tällä kertaa tarkastelussa oli makeampi aamiainen, joka koostui letusta, mansikoista, suklaakastikkeesta sekä kermavaahtoa. Vaikka en mikään makeiden aamiaisten suuri ystävä olekaan, niin kyllä tämäkin maistui aivan loistavalta.
Seuraavana suuntana olikin kuuma ja karu Death Valleyn kansallispuisto, jossa ei turhia neonvaloja tai led-paneeleita ole tiedossa. Jo matkalla ensimmäiselle nähtävyydelle, Dante’s View’lle ympärillä aukeni upeita vuoristomaisemia yksi toisensa jälkeen ja lämpötila tuntui kasvavan sitä mukaan mitä syvemmälle laaksoon kuljettiin. Dante’s View on 1700m korkeudessa vuoriston laella oleva näköalapaikka josta on loistavat näkymät yli ympäröivien laaksojen useiden kilometrien päähän, myös Badwaterin tasangon. Ja onpa kyseistä paikkaa käytetty myös kuvauspaikkana ensimmäisen Star Wars -elokuvan kohtauksissa.
Koska tie huipulle on yksisuuntainen, niin samaa reittiä joutuu palaamaan takaisin, seuraavana olisikin suunnitelmana suunnata Badwaterin ”suola-aavikolle”. Paikka on siis erittäin isokokoinen suolajärvi, jolla on kyllä vettä mutta se on erittäin suolaista ja sillä ei ole luonnollista poistumistietä, joten se jää tuon kyseisen tasangon pohjalle ja haistuu ajan myötä pois jättäen jäljelle pelkän vitivalkoisen tasangon. Kyseinen paikka on myös Yhdysvaltojen matalin kohta, 86m merenpinnan alapuolella.
Seuraavana olikin tarkoitus ottaa suunnaksi Bishop. Matkalla tuli vielä pysähdyttyä muutamissa upeissa paikoissa kuvaamaan ainutlaatuisia aavikko- ja vuoristomaisemia ja samalla vähän oikaisemaan yli kolmen tunnin ajomatkan puuduttamia jalkoja. Onneksi komeista maisemista pitivät huolen muutamat isojen vuoristojen ylitykset, joiden huipulla kelpasi pysähdellä kuvailemaan edessä aukeavia kanjonimaisemia.
Bishop
Bishop on pikkukaupunki keskellä osittain vehreätä Owensin laaksoa Death Valleyn ja Yosemiten välissä. Vehreys ei aina ole ollut itsestään selvyys, ainakin Wikipedia osasi kertoa, että alue on ollut merkittävä vedenlähde Los Angelesin kaupungille jo sadan vuoden ajan ja johtanut jopa California Water Wars -nimiseen ajanjaksoon kaupungin ja paikallisten maanviljelijöiden välillä.
Illalla ohjelmassa ei ollut kuin käyminen paikallisessa, kehutussa pizzeriassa nimeltään The Upper Crust Pizza Bishop. Pitsa oli hyvä, rapeapohjainen, ja maukas Italialaistyyppinen pitsa. Ei valittamista.
Aamulla jälleen tutun kaavan mukaan aamiainen, hölkkälenkki, suihkun kautta kamat kasaan ja aikaisin liikenteeseen kohti seuraavaa kansallispuistoa.
Yosemite Park
Yosemite National Park (lausutaan muuten yoh-SEM-it-ee, eli ei aivan perus-englanninkielen sääntöjen mukaan koska kyseessä kuulemma on intiaanien kielestä lähtöisin oleva sana) on erittäin iso, pääosin vuoristoalueella sijaitseva kansallispuisto jossa on todella paljon korkeuseroja sekä erilaista maastoa aina vehreistä niittymaisemista tiheisiin punapuumetsiin ja paljaisiin kallioharjanteisiin.
Sattuipa vielä sellainen hyvä yhteensattuma, että US National Park Service täytti 25.8. 100 vuotta ja he olivat päättäneet juhlan kunniaksi tarjota 25-28.8 välisenä aikana ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin NPS’n hallinnoimiin puistoihin. Ja niitähän on maassa erittäin mukavat 412 kappaletta, joten tästä tempauksesta on varmasti iloa monelle miljoonalle viikonlopun viettäjälle.
Koska puisto on iso kuin mikä ja siellä olisi kaikenlaista aktiviteettia tarjolla, en millään kyennyt viettämään liian pitkiä aikoja yksittäisissä kohteissa vaan pyrin jälleen tekemään tehokkaan läpileikkauksen alueesta. Toinen syy tehokkuuteen olisi se, että koko päivälle tulisi muutenkin pituutta erittäin reilusti ja omissa haluissa olisi olla Renossa vielä valoisaan aikaan. Eli ajelu maisemia ihaillen Yosemite Valleyn keskittymälle, siellä nopea pyörähdys ja sitten pienen mutkan kautta suunnaksi Reno.
Matkalla tuli huomattua, että monet ihmiset olivat kyllä löytäneet paikalle, tienvarsilevennyksillä ja maisemapaikoilla autoja kyllä riitti. Samoin teiden varrella olleet polkujen lähtöpaikat olivat tupaten täynnä autoja. Ja totta kai Yosemite Valleykin oli aivan turvoksissa retkeilevää kansaa, joten kovin pitkäksi aikaa en vaivautunut sinne jäämään pyörimään. Joskus jos näille seuduille eksyy uudelleen niin hyvä suunnitelma voisi tulla puiston alueelle yöksi tai pariksi samalla kiertäen kävellen puiston alueella olevia maastonähtävyyksiä.
Yosemitestä poistumisen jälkeen edessä oli edelleen upeata vuoristojen koristamaa metsämaisemaa sekä nippu pienempiä kaupunkeja. Näistä päällimmäisenä jäi mieleen Tahoe-järven eteläkärjessä oleva South Lake Tahoe, kaupunki vaikutti mukavalta järvenrantakaupungilta, jossa varsinkin tällaisena lämpimänä kesäpäivänä oli tapahtumaa kaikkeen makuun.
Reno
Reno todellakin on pieni kasinokaupunki Nevadan osavaltion pohjoisosassa, jossa ei ole lähellekään samanlaista hälinää ja hässäkkää kuin Las Vegasissa. Majoituspaikkana toimi matkan ainut hotelli, Circus Circus, jonka ”etuoven” löytäminen oli pienen työn sekä korttelirallin takana mutta kyllä se sieltä onnellisesti lopulta löytyi. Lisäksi erikoisuus jatkui siinä, että hotellihuoneet sekä paikoitus olivat tien toisella puolella kun itse kasino muine oheistoimintoineen oli omana rakennusryhmänään erillään toisella puolen tietä. Yhdistävänä tekijänä oli kuitenkin kävelysilta, joten ihan kadun kautta ei tarvinnut kulkea. Circus Circus on yksi kolmesta kasinohotellista, jotka ovat samassa Eldorado Resorts -kompleksissa yhdessä. Samoissa tiloissa häärivät myös Silver Legacy sekä Eldorado.
Pyykeistä selvittyäni suuntana olikin kevyt iltapala-burito ja itse kasinoon tutustuminen. Kuten jo Vegas-artikkelissa saattoi selvitä, mikään rahapelien HC-fani en ole niin päädyin muutamalla kympillä kokeilemaan rulettia. Pari tuntia sain itseäni pidettyä pelissä mukana satunnaisilla voitoilla mutta lopulta vanha viisaus vei voiton: Talo voittaa aina. Tämä suuri viisaus mielessään oli hyvä poistua takaisin huoneeseen nukkumaan.
Olin varannut yhden kokonaisen päivän myös Renoon, joka meni aamun osalta urheillessa ja iltapäivällä National Automobile Museumissa kierrellessä. Kyseinen museo on oikeastaan yksityinen autokokoelma, joka on avoin yleisölle. Sisäänpääsymaksun ollessa $10 tämä on kyllä loistava päiväkohde jonne saa muutaman tunnin kulutettua upeita vanhoja autoja ihaillen. Näyttelyssä on lähemmäksi toista sataa, pääasiassa amerikkalaisvalmisteista, vanhaa katuautoa jotka on entisöity alkuperäiseen loistoonsa. Kyllä joukosta löytyy myös eurooppalaisia autoja sekä muutama kilpa-autokin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Loppupäivän aikana ei mitään merkittävää oikeastaan tapahtunutkaan, pieni pyörähdys lähikylillä ja iltapala kasinon yksistä ravintoloista. Jos vain mitenkään mahdollista niin suosittelen poistumaan kasinon alueelta ja menemään jonnekin muualle syömään. Vaikka laatu olisikin kohdillaan niin itseäni ei ainakaan ravintoloiden ilmapiiri houkuttanut. Lisäksi ympärillä heiluu väkeä kuin pipoa, eli hetkenkään rauhaa ei ole tiedossa. Tänään loppujen lopuksi on myös tiedossa paluu normaaliin matkarytmiin, huomenna taas aikainen herätys ja aamulenkin jälkeen takaisin tien päälle kohti matkan viimeistä ajopäivää kohti Oaklandia.
0 tykkäystä