Suuri ja mahtava luonnonihme, joka vähintään kerran eläessään täytyy nähdä ja kokea. Grand Canyon. Mutta ennen sitä olisi sen luokse päästävä. Ja ennen jokaista laskeutumista on lähestyminen. Niinpä tämän osuuden lähestymiskiito alkoi automatkalla Phoenixista Flagstaffiin, jossa pidin kaksi yötä majaani Airbnb’n kautta hankkimassani omakotitalon huoneessa. Jotain mukavalla tavalla poikkeavaa perinteiseen hotelli/motellimajoitukseen.
Tasankoteitä ja vuoristomaisemia
Lähtö Phoenixista tapahtui jälleen perinteiseen tapaan aikaisin aamulla, jolloin autossa olisi edes hieman inhimillisempää viettää aikaa. Matkalla ei juurikaan mitään erityistä tapahtunut, Phoenixin ympäri kiertävän moottoritien korjaustyöt olivat pakottaneet autoilijat kiertotielle ja tämä hieman aiheutti ruuhkaa mutta ei mitenkään tolkuttomasti.
Ensimmäisenä suuntasin hyvin tutunoloista tasankotietä Wickenburgiin, jossa kävin pyörähtämässä villin lännen ajoista kertovassa museossa Desert Caballeros Western Museumissa. Näytillä oli erittäin paljon villin lännen kartoituksen aikaista taidetta taulujen sekä pronssivalosten muodossa sekä musen alakerrassa jäljitelmä villin lännen ajan Wickenburgista. Myös erilaista tuon ajan esineistöä oli näytillä, työkaluista tuliaseisiin.
Tämän jälkeen otin alle State Route 89 ja suunnaksi Prescottin, Jeromen, Sedonan ja lopulta Flagstaffin.
Tie Wickenburgista Prescottiin oli kyllä erittäin upeaa kanjonien reunustietä välillä teräviä vuorten huippuja ylittäen. Itse Prescott oli pieni kaupunki kanjonien keskellä, väkeä tuntui olevan liikenteessä runsaasti koska koko kylä oli täynnä erilaista toritapahtumaa sekä aktiviteettiä. Mutta olihan lauantai niin eipä tuo mikään ihme.
Tie Prescottista Jeromeen jatkui hyvin samanlaisena vuoristotienä, mutta itse Jeromen kaupungin läpi ajettaessa näkymät olivat kyllä jotain sellaista jota ei olisi heti pikkukylän keskeltä uskonut näkevänsä. Kaupunki oli käytännössä rakennettu rinteen reunalle ja tie meni siitä läpi. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoineen reitti, jos tätä väliä joskus suunnittelette ajavanne.
Jeromesta Sedonaan tie jatkui hyvin perinteisenä tasankotienä, mutta Sedonan jälkeen maisema muuttui rajusti erittäin vihreäksi kanjonimaisemaksi tien mutkitellessa sen reunaa ja pohjaa pitkin aina ylös komeiden maisemien äärelle. Tämäkään osuus ei jäänyt harmittamaan.
Perillä Flagstaffissa minua odotti Airbnb’n kautta varattu kahden yön majoitus Katien ja Lorenan luona kaupungin eteläpuolella omakotitalon toisessa kerroksessa omassa makuuhuoneessa. Käytössäni oli myös privaatti-wc.
Iltapalan oli tarkoitus olla italialaispainotteinen, mutta suunnittelemani Oregano’s Pizza Bistron ollessa tupaten täynnä suuntasinkin kaupungin pohjoispuolelle Mama Burgeriin. Paikka oli pieni mutta tunnelmallinen tienvarsigrilli, josta löytyi sekä terassi että sisätilat.
Listalta valikoitui maisteltavaksi Cholula Jack -hampurilainen bataattiranskalaisilla. Hampurilainen ei ollut mikään massiivinen mutta iltapalaksi juuri sopivan oloinen, ranskalaisia taas riitti enemmänkin. Hampurilainen ei myöskään uinut majoneesissa vaan sisälsi pelkästään ne välttämättömimmät raaka-aineet, tärkeimpinä loistava purilaispihvi sekä itsetehdyt sämpylät. Tästäkään ei jäänyt pahaa sanottavaa.
The Kanjoni
Sunnuntai, aikainen aamu ja pelottavan aikaisin ylös sängystä. Kellon näyttäessä 6:40 olin jo kamat valmiina autossa kääntämässä rattia poispäin pihatieltä. Tarkoitus oli ajella ilman sen suurempia pysähdyksiä Grand Canyon Villageen, jättää auto parkkiin ja luottaa paikallisliikenteen tarjoamiin apuihin. Ajoaika oli noin 1,5h kun lopulta alkoi puistoalueen portti häämöttää, $30 joutui sisäänpääsystä maksamaan per auto. Tämän jälkeen auto Visitor Centeriä lähimpänä olleille parkkipaikoille ja siitä suunnaksi bussipysäkki.
Alueella kulkee yhteensä neljä eri bussilinjaa: purppura joka tuo ihmisiä Tusayanin kaupungista Visitor Centerille, keltainen jolla pääsee liikkumaan Visitor Centerin lähiympäristössä, sininen kuljettaa reunan suuntaisesti länteen päin sekä punainen linja joka on sinisen linjan jatkona kaikista eniten vieraillulla alueella South Rim’in läntisimmässä päässä. Ja tuonne läntisimpään päähän minäkin päätin suunnata. Se hyvä puoli aikaisessa lähdössä oli että paikalla ei ollut liikenteessä kuin kourallinen muita turisteja, joten koko päivän aikana ei tarvinnut alkaa jonottamaan mihinkään.
Jo alun alkaen päätin, että jätän suurimmat turistihössötykset väliin ja keskityn hyvin tarkasti olennaiseen eli maisemien ihailuun. Niinpä siirryin punaiselle linjalle ja sillä Powell Point’in pysäkille. Tästä tulisin kulkemaan kävellen seuraavalle Hopi Point’in alueelle sekä sen jälkeen tulevalle Mojave Point’in pysäkille josta ottaisin bussikyydin takaisin vaihtopaikalle ja sitä kautta Visitor Centerin parkkipaikalle.
Ja kun Powellin kohdalla hyppäsin pois bussista niin siinähän se, koko komeus avautui täydessä loistossaan edessäni. Ja olihan se sanoinkuvaamattoman komea näky, eipä ole aikaisemmin tullut mitään vastaavanlaista nähtyä.
Hope Point’illa oli eräs vanhempi herrasmies, joka kertoi olleensa puistonvartijana alueella ja jäänyt jo eläkkeelle tuosta virasta. Eläkevuotensa hän kertoi omistaneensa kondorien tutkimiseen ja oli tälläkin hetkellä tarkkailemassa erästä kanjonin alueella elävää kondoria, jolla on pesä lähellä Hope Point’ia. Valitettavasti itse lintu ei tällä kertaa näyttäytynyt suurelle yleisölle mutta miehen juttuja sen sijaan oli erittäin mukava kuunnella, varsinkin liittyen Colorado-jokeen sekä sen hallintaan liittyviin kommelluksiin.
Suunnatessani pois Grand Canyon Villagesta päätin ajaa pois eri reittiä ja poiketa matkalla Grandview Point’lla sekä Desert View Watchtowerilla. Ensimmäinen näistä oli tienvarteen perustettu taukopaikka ja maisema-alue. Vähän erilaista näkymää kuin toiselta puolelta Grand Canyon Villagea. Desert View Watchtower sen sijaan oli ihan todellinen turistirysä, josta itse tornin sisään kiipeilyt jätin suorittamatta mutta ympäristössä päätin käydä nauttimassa maisemista ja ottamassa kuvia muistoksi. Tämän jälkeen tiedossa oli osittain kanjonimaisemainen ja lopuksi komeat vuoristomaisemat tarjoava ajomatka Flagstaffiin.
Takaisin Flagstaffiin päästyäni päätin käydä syömässä paikallisessa italialaisessa ravintolassa, Oregano’s Pizza’ssa, mutta ottamani lihaisa leipä ei ollut niin hyvä kuin olisin voinut odottaa. Tämän jälkeen ajelinkin takaisin majapaikalle latailemaan kuvia koneelle, huomaten että majoittajani eivät olleetkaan kotosalla. He kuitenkin saapuivat hetken päästä paikalle ja ehdottavat että kiinnostaisiko minua lähteä käymään paikallisella huipulla katsomassa ilta-auringon maisemia. Eipä tämä minua haitannut, koska parempaakaan tekemistä ei mielessäni enää illalle ollut. Ajomatka vuorelle kesti noin puolisen tuntia ja nousu päättyi lopulta ~9300 jalan (2830m) korkeuteen, ja maisemat olivat jälleen upeat. Hetken aurinkoa ihailtuamme päätimme lähteä takaisin päin ajelemaan, poiketen vielä paikallisessa Sprouts Farmers Marketissa, Arizonasta alkunsa saanut ruokakauppaketju joka on erikoistunut orgaaniseen sekä paikallisesti tuotettuun ruokaan. Valikoima oli kyllä erittäin laaja, ja vaikka hinnat ovatkin korkeammat niin ainakin isäntieni puheiden mukaan tällaisten kauppojen suosiminen on erittäin suotavaa.
Huomenna, terveellisesti syötynä ja hyvin nukuttuna, suuntana on syntien ja paheiden pääkaupunki Las Vegas. Jos blogin julkaisu loppuu tähän ja enempää ei muutamaan päivään kuulu niin olen varmaan hävinnyt kaiken omaisuuteni ruletissa.
0 tykkäystä