Toinen kokonainen päivä saarella oli suunniteltu omatoimikierrokseksi kylän hiekkarantoja tutkien sekä läheisillä kukkuloille nousten ennen palaamista takaisin majapaikalle. Valitettavasti onni ei tällä kertaa ollut täysin yhtä suotuisa kuin edellisenä päivänä, alkuun taivas oli kauttaaltaan pilvinen ja tuuli kävi erittäin kovaa pohjoisesta. Järven rantaan päästyämme tuulen todellinen voima kävi selväksi, aallokko oli vaahtopää-tasoa ja ilman lämpötilan ollessa noin 10 asteen luokkaa, ei kesästä ollut enää tietoakaan.
Kävimme pyörähtämässä paikallisessa kalastusvenesatamassa, jossa veneet näyttivät odottelevan vähemmän tuulisia säitä. Tästä lähdimme rantaa pitkin suuntaamaan kohti etelää ja edessä näkyvää mökkikylää. Syvällisempänähän ajatuksenahan oli, että yksi matkaseurueemme jäsen oli ehdottomasti halunnut uida Baikal-järvessä, ja vähiin käyvien päivien luoman pakon edessä uimareissu olisi suoritettava juurikin tässä myrskysäässä. Tätä suoritusta silmällä pitäen seurasimme sään kehittymistä ja mahdollisten suojaisempien rantapoukamien löytymistä. Sää nyt ei varsinaisesti parantumisen merkkejä osoittanut eikä suoralta hiekkarannan kaistaleella aaltosuojaa ollut tarjota, joten uskalias matkaseuralaiseni päätti toteuttaa uimareissunsa keskellä rantaa. Muutaman minuutin empimisen ja arvuuttelun päätteeksi kahluu vyötärönkorkuiseen veteen asti onnistui vielä hyvin mutta jatkuva aallokko vaikeutti suorituksen loppuun saattamista turvallisesti. Viimeisenä iskuna oli lähes koko uimarin yli lyönyt aalto, jonka koettuaan uskalias sankarittaremme päätti kirosanojen saattelemana palata takaisin rantaan. Sovimme että tämäkin laskettaisiin hyväksytyksi suoritukseksi ja että tarkempia yksityiskohtia ei tarvitsisi kertoa kenellekään.
Kunhan uimamaisterimme oli saanut kuivat vaatteet päälleen, jatkoimme järven rantaa eteenpäin pieneen kyläseen, jossa ei kyllä paljoa näyttänyt tapahtuvan. Tosin rannan puolella oli rakenteilla uusia, rivitaloja muistuttavia rakennelmia, joiden arvailimme olevan tulevia loma-asuntoja tuleville lomakausille.
Hetken käveltyämme hiekkaranta loppui ja muuttui kallioiseksi rannaksi nousten pikkuhiljaa korkeammalle ylöspäin. Tässä kohdassa oli myös pienoinen poukama, jonka huomattuaan rohkea uimarimme innostui uudestaan ajatuksesta kokeilla tyylipuhdasta uimasuoritusta suotuisemmissa olosuhteissa. Poukama tarjosi pientä tuulensuojaa, joka taas vaikutti aallokkoon vaimentaen niitä huomattavasti matalammiksi edelliseen paikkaan verrattuna. Näinpä uimarimme laittoi itsensä suoritusvalmiiksi ja ponkaisi jo rutinoitunein askelin järveen, joka kuulemma ei ollut enää läheskään niin kylmän tuntuista kuin aikaisemmin. Taas muutaman minuutin aaltojen tutkiskelu, kunnes lopulta koitti sopiva hetki aivan oikealle uimasuoritukselle. Muutama tyylipuhdas veto ja tehtävä suoritettu. Harmittavasti tästä kastautumisesta ei selvitty ilman taisteluarpia, rantautumisvaiheessa takaa tullut aalto yllätti ja tuuppasi sen verran vauhtia, että ylimääräisestä horjahduksesta seurannut askelvirhe terävään kivikkoon rikkoi jalkapöydän ihoa vertavuotavin tuloksin.
Onneksi paikkaustarpeet olivat osuneet matkaan ja jalka saatiin korjattua, tosin desinfiointiin jouduttiin käyttämään hiilihapotettua pullovettä. Jalka korjattuna ja hymy huulessa kävimme läheisellä kallionkielekkeellä kuvaamassa maisemia ja syömässä omenalounaan. Siis omena lounaaksi. Kun runsaan ja maukkaan aterian jälkeen oli taas energiaa kulutettavaksi vaikka kuinka, päätimme ottaa suunnaksi edessämme näkyneen kukkulan päällä olevan näköalatasanteen, josta varmasti olisi hyvät näkymät koko läheiselle rannikko-alueelle.
Nousumatka The observation deck’ille alkoi saman läheisen kylän läpi, jota olimme rannikon puolelta viistäneet jo toiselle uimapaikalle saapuessamme. Tällä kertaa pääsimme tutustumaan kylään vähän tarkemmin, ja eipä tuolla tosiaan kauheasti tapahtumia ollut tarjolla. Päivän aurinkoisena pilkahduksena tosin oli nuori kissa, joka päätti tulla luoksemme leikkimään sekä rapsutusta vastaanottamaan. Ja päättipä hän vielä hetken aikaa kulkea mukanamme läpi kylän, kunnes ilmeisesti löysi jotain syötävää läheisen rakennuksen kulmalta.
Itse kukkulalle nousu oli kevyen hien pintaan nostattava kokemus, matkaa kuitenkin oli pari kilometriä koko ajan loivasti nousten. Ja itsehän olin vielä itsepäisesti päättänyt mennä suorita reittiä näköalapaikalle, joka kulkisi kaikista jyrkimmästä kohdasta ylös. Loistava ajatus kaiken kaikkiaan. Mutta perille päästyäni oli suoritus sen arvoinen, olosuhteisiin nähden mahtava järvimaisema aukesi edessämme toiseen suuntaan, takana siintäen komea metsäinen vuoristomaisema. Vähän aikaa tässä sadetta pideltyämme suuntasimme takaisin kohti majapaikkaamme, vielä oikaisten osan matkasta metsän poikki. Erinäisten harhailuiden jälkeen olimme taas majapaikallamme päivällisaikaan, joten päätimme lähteä kylälle vielä käymään päivällisellä sekä kaupassa.
Takasin palattuamme kysyimme majapaikan emännältämme, onnistuisiko hänen kauttaan vuokrata banja illaksi käyttöön. Tämä kyllä onnistuisi, oikein omasta pihasta, 2000 ruplan korvausta vastaan. Aikaisempien Googletteluiden perusteella saaren omaan käyttöön vuokratut banjat kustantavan 1200-1800 ruplan väliltä, joten emme nähneet kyseistä hintaa ongelmallisena. Ja eipä tarvitse edes lähteä merta edemmäs kalaan, kun voi kävellä 20 metriä oman tuvan ovelta löylyihin.
Muutaman tunnin odottelun ja dinnerin jälkeen sauna olikin jo lämmin, joten suuntasimme sinne lämmittelemään. Suomalaiseen mökkisaunaan verrattuna erona tässä oli ainakin, että kiuasta lämmitettiin pukuhuoneen puolelta ja saunan puolella kiukaan sisällä oli kiviä eli vettä piti heittää pienestä luukusta sisään. Lauteilla istuttiin myös hyvin lähellä kattoa, oman pääni päälle ei jäänyt montaakaan senttiä ilmatilaa. Tämän huomasi, kun ensi kertaa heitti löylyä ja tunsi, kuinka lämpö löi kunnolla korville. Aluksi kokeilimme myös istua ilman löylynheittoa, jolloin matalassa löylyssä banja tuntui hieman kotoista saunaa kosteammalta. Löylynheiton myötä tuntui, että lämpötila nousi pysyvästi pikkasen korkeammalle, joten maltillista heittokättä vaadittiin. Mutta mahtava oli kokemus, varsinkin pitkän ja hikisen reissaamisen jälkeen.
Edessä olisi vielä yksi yö saarella ennen paluumatkalle lähtöä, joka olisi valitettavasti vasta kello 12:30 lähtevällä bussilla. Valitettavasti siksi, että saapuminen takaisin Irkutskiin tapahtuisi vasta alkuillasta ja tämä verottaisi kaupungilla vietettävän ajan määrää. Yhtään täyttä päivää kun ei Irkutskiin ollut varaa aikataulun puitteissa käyttää.
