Loading...

Takaisin Atlantin taakse

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Suomen kesä on edennyt jo hyvän matkaa, joten onkin jo hyvä hetki alkaa tekemään ensimmäisiä päätöksiä liittyen ensi kevään Yhdysvaltojen lomareissuun. Suunnitelmia on väännetty ja hiottu pitkin kevättä kaikki paperinnurkat täyteen, ja jonkinlainen yhteisymmärrys on saatu saavutettua siitä, mitä tulisi tehdä. Itselleni tämä tulee olemaan toinen matka Uuteen Maailmaan, kesällä 2016 kävin Yhdysvaltojen läntisellä laidalla Kaliforniassa, Arizonassa ja Nevadassa road trip -tyyppisellä autokierroksella, mutta tällä kertaa matkan suuntana tulee olemaan Itärannikon puoli melkeinpä koko rannikon mitalle.

Alkuperäisistä ajatuksesta poiketen Boston jää tältä reissulta väliin, otamme suunnaksi suoraan New York Cityyn, missä vietämme viikon verran ennen matkan jatkumista Washington DC:in toiseksi viikoksi. Tästä eteenpäin matkaseurueen koko on vielä epävarma, mutta itse suuntaan lentokoneen kyyditsemänä Floridan aurinkoiseen osavaltioon ja Tampan kaupunkiin. Täältä tarkoitus on vuokrata auto joko viikoksi tai kahdeksi alle ja ajella ympäri niemimaata merimaisemista, soista ja alligaattoreista nauttien. Ensimmäisen kahden viikon aikana matkustamisessa tullaan luottamaan julkiseen liikenteeseen, niin kaupungeissa kuin kaupunkien välilläkin. Mitä olen muutamia vaihtoehtoja tutkinut, isojen kaupunkien välillä kulkeminen on ajallisesti järkevää myös junalla tai linja-autolla. Lentäminen tietysti on nopeampaa, mutta kaikki toiminta ennen ja jälkeen lennon venyttävät kokonaissuoritusta samoihin aikoihin maakuljetuksen kanssa. Ja jos bussilippu maksaa 10-20 euroa, on se monta kertaa lentolippua halvempi.

Ajankohtana tulee tosiaan olemaan ensi kevät, tarkemmin helmi-maaliskuun vaihde. Tämä nyt ei välttämättä aivan otollisinta aikaa ole itärannikon kaupunkien valloittamiseen, mutta muiden turistien välttämiseksi ajankohta on mitä parhain.

Majoituksissa tullaan todennäköisesti luottamaan vahvasti Airbnb-majapaikkoihin. Ainakin ensimmäisen kahden viikon osuudella hotellien hinnat ovat sen verran korkeat, että sänkypaikan lunastamisessa voi mennä lompakko edellä ja valita yösija keskustojen ulkopuolelta aavistuksen vähemmillä mukavuuksilla. Mukavuuksien puuttumisia taas on helppo kompensoida ihan kävelemällä ovesta ulos ja etsimällä itselleen haluamansa palvelu, näissä kaupungeissa sen ei uskoisi olevan mikään ongelma. Jälkimmäisellä osuudella, Floridassa, voipi olla helpompaa majoittua motelleihin tai hotelleihin jos tarkoituksena on jatkaa joka päivä vuokra-autolla eteenpäin. Tästä pitää vielä keskustella matkaseurueen muiden jäsenten kanssa.

Palataan taas tuttuun tyyliin aiheeseen tarkemmin loppukesästä, kunhan jotain oikeita toimenpiteitä on saatu tehtyä matkan toteutumista ajatellen.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä