Loading...

Taranaki, Uusi-Seelanti

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, jotka on merkitty -merkillä.

Tämän päivän tavoitteena oli käydä pyörähtämässä Egmontin kansallispuiston pohjoisosissa kävellen Mangorein polkua pitkin aina Pouakain päivätuvalle sekä Taranaki-vuoren näköalatasanteelle. Aamulla aluksi majapaikalta reilun puolen tunnin ajomatka Mangorei Track Trailheadin parkkipaikalle. Parkkipaikalla kenkien vaihto, varustereppu selkään ja matkaan kohti tupaa. Ja alkuun olikin hyvä pitää reipasta matkavauhtia, heti perään lähti noin 15 hengen japanilaisryhmä, joka ei tuntunut olevan hetkeäkään hiljaa.

Useamman tuhannen portaan saatteleman metsäpolun jälkeen saavuin noin kello 11:30, eli aika tasan kahden tunnin nousun jälkeen, Pouakai Hutin autiotuvalle. Matka ylös kulkee tiheän metsän keskellä, joten mitään näkymiä ei ennen viimeistä 10 minuuttia ole tarjolla, eikä myöskään merkittävää tuulta, joten varsinkin kesäkaudella täällä varmasti on lämmin. Mutta näin talvikaudella loppumatkasta näkyi polun varrella hieman jäätä, joten kannattaa hieman pitää lämmintä vaatetta mukana.

Tuvalta jatkoin suoraan 5 minuutin päähän läheiselle luonnontasanteelle, jolta normaalisti aukeaa upea näkymä Taranaki-vuorelle. Valitettavasti tällä kertaa pilvet olivat nousseet mereltä ylös häiritsemään, joten vain puolittaisia vuorimaisemia oli tarjolla. Näkymä oli tästä huolimatta vaikuttava.

Noin puolen tunnin odottelun jälkeen pilvet eivät auenneet yhtään enempää, joten pudotus takaisin tuvalle syömään matkassa olleet sämpylät sekä muutama keksi ennen paluumatkaa kohti parkkipaikkaa. Paluumatka tuntui jopa vaativammalta kuin kiipeäminen, koska polvet eivät tahtoneet tykätä jatkuvasta portaikon vastaanottamisesta. Lopulta kuitenkin selvisin takaisin autolle, varusteiden vaihto ja lyhyt ajo takaisin majapaikalle suihkuun sekä iltapalaa etsimään.

Toisen päivän aamulla sää oli pilvinen ja sateinen, joten mitään paikallisnähtävyyksiä oli turha lähteä ihailemaan. Siispä kamat kasaan, autoon ja suunta kohti New Plymouthin kaupunkia. Lyhyen 40 minuutin ajomatkan jälkeen otin suunnaksi pienen Proof and Stock -lähiökahvilan. Paikka oli ennemminkin lähiöpaahtimon naapurissa sijaitseva kioski, mutta tuore paahdettu kahvi tuoksui ilmassa ja mokka oli sen mukaista. Maukasta ja tehtävänsä tekevää.

Seuraavana vierailu Te Rewa Rewa Bridge -kävelysillalla, jonka luona valitettavasti oli parhaillaan kunnostustyöt meneillään. Eikä sääkään varsinaisesti suosinut, joten pieni kävelylenkki sillan toisella puolella maisemakuvat talteen ottaen, ennen paluuta autolle ja matkan jatkamista kohti pohjoista.

Reilun tunnin ajamisen jälkeen matkalle osui Three Sisters Lookout, hieman sivummassa sijaitseva näköalapaikka kohti Three Sisters and Elephant Rock -kivimuodostelmaa. Näköalapaikalle joutui harppomaan paikallisen heinäpellon poikki, mutta eipä kukaan tullut syömään saatikka ajamaan pois, niin eipä siinä. Ja oli paikalla ihan virallinen ylityspaikka tehtykin, joten kyllä täällä saa käydä muutkin.

Haluaisitko tilata valokuviani tauluina omalle seinällesi tai lahjaksi? Nyt se on mahdollista Displaten kautta, klikkaa tästä Displate-sivulleni ja tutustu valikoimaan.

1 tykkäys

Saatat pitää myös näistä