Tälläkin kertaa kaikki hauska lopulta loppuu, kolmen viikon loma on lusittu ja aika palata takaisin arkeen. Paitsi että kyllä tässä vaiheessa on sen verran kotimaan tilannetta seurannut, että aivan samanlaista arkea kuin ennen matkalle lähtöä oli, ei tule vähään aikaan olemaan. Aamulla päätin viettää aikaa lähes puolille päivin majapaikkani suojissa laukkuja pakkaillen ja rennosti ottaen. Lento lähtisi vasta alkuillasta kohti Lontoota, joten kiirettä ei ollut tiedossa.
Päätin jo hyvissä ajoin, että minnekään kauemmas en viitsi lähteä ajelemaan ja ruuhkissa seisoskelemaan, vaan käyn jossain syömässä ja sitten suuntaan kentälle luovuttamaan auton pois sekä etsimään loungea, missä voisi rauhassa istuskella muutaman tunnin. Ensimmäisen toiveen ratkaisuksi tarjoutui ehdolle MIAn kentän pohjoispuolen lähiöistä ravintola Pan.Com Sandwicheria, joka tämäkin oli jonkinlainen kuubalainen ravintola. Hyvin pieni, alle 20 asiakaspaikkaa, lyhyt menu mutta sitäkin maukkaampi sinihomejuustoburkeri lähti kokeiltavaksi. Maku oli kyllä kohdillaan, ei voinut valittaa. Tämän jälkeen muutama kilometri kenttää kohden, läheisen Chevronin pihaan ja tankki viimeisen kerran täyteen.
MIAn kentän opasteet auton palautukseen olivat selkeät ja kunnossa, joten siinä ei ollut mitään epäselvää. Auto pois käsistä, kamat kasaan ja loppuun kävellyt Merrelin paljasjalkatennarit roskiin. Tästähän alkaa tulemaan jo tapa. Vielä lopuksi vilkaisu auton mittariin, aika tarkkaan 2000km tuli 8 päivän aikana ajettua, mikä on ihan hyvä suoritus yksinäiseltä kuskilta. Laukut kantoon ja parin sadan metrin kävelyn jälkeen lentokenttäjunaan, joka vie matkaajat vuokra-autorakennukselta terminaalirakennukselle. Täällä kevyt siirtymä F-terminaalille ja sitten ihmettelemään. Lentoyhtiölläni Norwegianilla ei (ainakana tällä lennolla) ollut käytössä mitään ennakko check-in –toimintoja eikä laukkujen jättöpalveluita, joten pitkän ja kiemurtelevan jonon päähän seisoskelemaan. Tilanteeseen voi vaikuttaa myös Presidentti Trumpin julistus lopettaa Schengen-alueelta tulevien matkaajien pääsy maahan, jolloin useampikin lentoyhtiö oli edellisenä iltana lopettanut lentämisen Euroopasta Yhdysvaltoihin. Trump oli tosin tehnyt poikkeuksen Iso-Britannian kohdalla, ja tämä olikin tarjonnut omallekin kohdalleni reilun vuorokauden lisää armonaikaa päästä pois juuri sillä lennolla, mille olin viime syyskuussa varannut liput.
Lounge-valikoima ei täällä näyttänyt olevan kummoinen, muutenkaan terminaali F ei ole koolla pilattu. Priority Pass tarjoaa mahdollisuuden siirtyä Club America F –loungeen, jossa olisi vielä ollut tarjolla 15 USD lisämaksusta premium-puoli. En sen tarkemmin udellut, mitä kaikkea rahaa vastaan olisi ollut tarjolla, mutta päätin kuitenkin pysyä perusmaksun oikeuttamalla puolella. Lounge oli kooltaan Helsingissä vierailemani Plaza Premiumin kanssa samaa luokkaa, ja samalla lailla täälläkin istumapaikat olivat väljässä. Paikalla tosin ei ollut kuin englantilaismiesten kolmikko, joka nautti tarjolla olleita amerikkalaisoluita. Ei huono tilanne ollenkaan, rauhassa sai sulkeutua omaan kulmaukseensa juomaan kahvia. Tarjoilut olivat kyllä reissun kehnoimmat, amerikkalaisen oluen lisäksi tarjolla oli meksikolaista virkaveljeä, yhtä laatua puna- sekä valkoviiniä, vettä, keksejä ja suolatikkuja. Kahvikin oli loppu, mutta onneksi osuin samaan aikaan paikalle henkilökunnan kanssa, joten täydennys onnistui muutamassa minuutissa.
Vastaisuuden varalle, loungesta ei kyllä kannata poistua yhtään ennen koneeseen nousun odotettua ajankohtaa, liukuportaat alas ja portti on maksimissaan 2 minuutin kävelymatkan päässä. Ja itse tietysti olin hyvissä ajoin liikenteessä, joten lisää istumista oli tiedossa portin vierellä. Lopulta koneeseen kuitenkin päästiin ja kaikesta ennakkoasetelmista huolimatta viereinen paikkani jäi vielä tyhjäksi. Tämä lentomatka alkaa jo lähentelemään täydellisyyden raja-arvoja.
Lontoossa ei valitettavasti jäänyt aikaa kummemmin ihmetellä, koneen vaihdon välissä uusi turvatarkastus ja kunnon aamukahvi ennen viimeistä lentoa Helsinkiin. Helsingissä taas ei mitään kiirettä ollutkaan, laukkua sai odotella reippaan vartin verran, mistä seurasi pikainen jalkamarssi linja-autojen luokse ja Paunun kyytiin kohti Tamperetta.
