Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia Eteläsaaren pohjoisosissa pääpaino oli tutustua alueen kauniiseen luontoon, kevyesti valloitettaviin kukkuloihin sekä viinitilamaisemiin.
Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia Eteläsaaren pohjoisosissa pääpaino oli tutustua alueen kauniiseen luontoon, kevyesti valloitettaviin kukkuloihin sekä viinitilamaisemiin.
Artikkelin lukuaika: 3 minuuttia Tällä kertaa aiheena aamupäivän safariretki Udawalawen kansallispuistoon etsimään ainakin elefantteja, mahdollisesti myös muitakin eläimiä.
Artikkelin lukuaika: 4 minuuttia Jos lähtee Kandyn kaupungista ajamaan saaren läpi A5-tietä etelään, tulee seuraavana isompana paikkakuntana vastaan Nuwara Eliya.
Artikkelin lukuaika: 7 minuuttia Koska kesälomaa oli vielä reilusti jäljellä, päätin avata Google Mapsista kattavan Viron nähtävyyslistani, laatia noin viikon mittaisen matkasuunnitelman ja suunnata Suomenlahden toiselle puolelle tutkimaan tuota rakasta naapuriamme vähän syvällisemmin.
Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia Muutama viikko sitten kävin Isojärvellä pyörähtämässä vielä loppusyksyisissä maisemissa, mutta tällä kertaa talvi oli jo täydessä vauhdissa.
Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia Marraskuinen, lumeton pakkasaamu tarjosi loistavan mahdollisuuden lähteä ulkoilemaan koko päiväksi Isojärven Kansallispuistoon.
Artikkelin lukuaika: 3 minuuttia Tämän päivän tavoitteena olisi viettää rento lomapäivä luonnon helmassa Evegladesin kansallispuiston eteläosissa.
Artikkelin lukuaika: 3 minuuttia Tänään olisi tiedossa mukavaa vaihtelua melkein kahden viikon suurkaupunkielämälle, kun aikaisin aamusta alle käytäisiin hakemassa vuokra-auto ja suunnattaisiin reilusti länteen päin Shenandoah kansallispuistoon.
Artikkelin lukuaika: < 1 minuuttia Aika tarkalleen kahden viikon päästä olen ensimmäistä kertaa eläessäni mukana maastopyörätapahtumassa.