Loading...

Tasman & Marlborough, Uusi-Seelanti

Artikkelin lukuaika: 2 minuuttia

Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, jotka on merkitty -merkillä.

Eteläsaaren pohjoisosissa pääpaino oli tutustua alueen kauniiseen luontoon, kevyesti valloitettaviin kukkuloihin sekä viinitilamaisemiin.

Richmond, Tasman

Todella tuulisen yön ja muutaman ylimääräisen herätyksen jälkeen aamulla aikaisin ylös, rauhallinen ja tukeva aamiainen sekä tuplakahvit ennen suihkua ja matkaan lähtöä. Mitään erikoista tai nähtävää ei tänään ollut matkalle osunut, joten tiedossa olisi nelisen tuntia autoilua läpi vuorten ja laaksojen aina Richmondin kaupunkiin asti.

Matkalla pysähdyin kevyelle evästauolle Lyell Camping Ground – Buller Gorge -nimiselle leirintäpaikalle, mikä toimii myös Ghost Road Trail -nimisen, 80 kilometriä pitkän reitin toisena päätepisteenä. Tällainen retkireitti olisi ollut todella mahtavaa käydä kulkemassa, mutta vaatisi useamman päivän vapaata aikaa eikä se valitettavasti tällä kertaa onnistu. Varsinainen lounaspaikka löytyi vähän matkan päästä Murchisonin pikkukylästä The Commercial Cafe -nimisestä hotelli/kahvilasta.

Täältä ajelin parin lyhyemmän jaloittelun kautta aina Nelsonin kaupunkiin ostamaan Kathmandusta itselleni uuden merinovillavälipaidan. Paita oli vielä 50 prosentin alennuksessa, joten tämä oli oikein hyvä ostos. Parempi olisi tosin ollut, jos en olisi jättänyt vanhaa uskollista välipaitaani Fox Glaciarin majapaikalle…

Aamulla melko aikaisin matkaan ja suunta päiväretkeilemään Abel Tasmanin kansallispuistoon. Matkalla pysähdys Motuekan pikkukaupungissa Bloom Cafe -nimisessä pikkukahvilassa tukevalla aamiaisella. Pienen ja mutkaisen tien jälkeen löysin itseni yhdeltä kansallispuiston parkkipaikoista, joten retkivaatteet päälle ja polulle. Ja polku olikin paikalliseen tapaan oikein hyväkuntoista, leveää sorapolkua. Eli melkeinpä lenkkareissa olisi täällä selvinnyt.

Päätin kävellä aina Apple Tree Bayn hiekkarannalle asti, ja koska tässä kohdassa kasassa oli jo 1,5 tuntia tallustamista, päätin parin kymmenen minuutin tauon jälkeen ottaa suunnan takaisin päin kohti parkkipaikkaa. Matkalla tuli jälleen muutama kesy lintukohtaaminen, todennäköisesti eivät olleet juuri niitä kuuluisia Kiwi-lintuja, mutta vastaavan oloisia isoja ja pyöreitä otuksia ainakin olivat. Hauska kohtaaminen siitä huolimatta.

Paluumatkalla takaisin majapaikalle pysähdys Motuekassa Janie Seddonin laivan hylyllä ottamassa muutamat kuvat sekä ihmettelemässä vuoroveden vaikutusta. Sai nimittäin todella kauas merelle täälläkin katsoa, että merivesi näkyi.

Blenheim, Marlborough

Päivän suunnitelmana kevyt parituntinen siirtymä Blenheimin kaupunkiin sekä siihen päälle parin tunnin kävelylenkki paikallisen pikkukukkulan, Mount Vermonin, huipulle. Matkalla ei mitään erikoista ollut nähtävillä tai tarjolla, tuttua jylhää vuoristomaisemaa, joten maisemia ihaillessa matka taittui joutuisasti. Kaupunkiin selvittyäni pysähdys CBD Eatery -nimisessä kahvilassa, lounaaksi kunnon Egg Benedic pekonilla ja röstiperunoilla. Tällä aivan varmasti jaksaa vuoria valloittaa, tarvittaessa vaikka koko loppupäivän.

Kaupungin eteläpuolelta löytyi Wither Hills Farm Park, jonka itäpuolella on pieni parkkipaikka kukkuloille nousijoita varten. Itse Mt Vernonin näköalapaikalle, ja sitä edeltäneelle tasanteelle nousuun meni aikaa noin tunti. Parinkymmenen minuutin maisemien ihailun ja infotaulujen historian opintojen jälkeen suunta hieman eri reittiä takaisin autolle. Kaikkineen polku ylös alas oli leveää sorapolkua, joten erityisiä vaelluskenkiä ei täälläkään olisi tarvittu vaan ihan tennarit olisivat riittäneet. Ja lampaita, niitä riitti ympärillä kavereina.

Tämänkertainen vierasmaja olikin viinitiluksien keskellä, joten varsinkin kesän viljelysaikaan täällä varmasti olisi upeita mahdollisuuksia tarjolla. Näin talviaikaan näkymät ja elämykset ovat vähän vähemmässä, mutta tästä huolimatta paikka oli erittäin rauhallinen ja viihtyisä.

Haluaisitko tilata valokuviani tauluina omalle seinällesi tai lahjaksi? Nyt se on mahdollista Displaten kautta, klikkaa tästä Displate-sivulleni ja tutustu valikoimaan.

1 tykkäys

Saatat pitää myös näistä