Valmisteluita Venäjälle ja Japaniin, osa 3

Kuva: Mariano Mantel

Reissun alkuun ei enää ole pitkää aikaa, joten alkaa olemaan viimeiset hetket yrittää pelastaa mahdolliset munaukset esisuunnittelun puolella ja lähteä tekemään korjaavia toimenpiteitä. Oikeastaan koko elokuu on kulunut varusteita pyöritellessä edes takaisin ympäri rinkkaa, välillä myös pienemmissä taskuissa pyörähtäen ja taas takaisin rinkkaan lentäen. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että ainakin Helsingistä lähtevään junaan asti tullaan tällä paketilla menemään. Jatkotoimenpiteiden tarvetta tulen varmasti seuraavien etappien aikana kohtaamaan, mutta niitä ei kannata etukäteen alkaa murehtimaan. Kunhan kaikki haluamansa romut on saanut ängettyä mukaan edes johonkin koloon tai taskuun niin hyvä.

Kamat kasaan ja matkaan!

Varustus tosiaan on lyöty nyt lukkoon, ainoastaan esineiden tarkoista sijainneista vielä keskustellaan. Päällitakkina tulee toimimaan tilanteen vaatiessa Stadiumista parilla kympillä pelastettu kevyt tuulitakki ja housujen paikalla Varustelekasta löydetyt Pentagon Hermesit. Jaloissa tulevat keikkumaan niin ikään Lekasta muutama vuosi sitten löydetyt Haix Airpower Pro R -maiharit tai kevyempien olojen salliessa Merrellin urheilullisen kevyet paljasjalkatossut. Päällipaidan virkaa täyttävät lämpötilan mukaan joko Lekasta hankittu M91 Poolopaita tai Stadiumin ale-laarista pelastettu fleese-pusero. Lisäksi mukaan lähtee viitisen kappalettta sukkapareja, boksereita sekä t-paitoja. Myös kuumempia olosuhteita ajatellen mukana ovat Kalifornian valloitukselta kotiin kulkeutuneet surffishortsit sekä muutama lyhytvartinen sukkapari.

Näiden lisäksi mukaan lähtevät vielä suihkusandaalit, sadeviitta, merinokynsikkäät, buffi sekä pari erilaista päähinettä. Ruokailupuolta hoitaa jo usean vuoden ajan Lapin vaellusretkillä mukana kulkenut Light My Fire Meal Kit sekä Camelbak Chute -vesipullo.

Mukaan lähtee myös erillinen päiväreppu, Manfrotto Advanced Gear Medium, jonka tarkoitus on myös pitää kamerakalusto ehjänä läpi kuukauden. Reppu on valittu sen perusteella, että se ensisijaisesti mahtuu rinkan sisään ja että se kykenee tarvittaessa vetämään sisäänsä matkaläppärini. Tuohon reppuun Lenovo X220 menee juuri ja juuri, varsinaista läppäritaskua repusta ei löydy vaan pienempi osasto täytyy uhrata lähes kokonaan tuota varten. Koska koko komeus mahtuu tarvittaessa rinkan sisään, liikkuminen rinkan kanssa on helppoa ja hauskaa. Ja kun rinkkaa ei kannata kuljettaa matkassa, voi repun napata nopeasti matkaan ja työntää rinkan vaikka hotellihuoneen nurkkaan odottamaan lähtöä.

Kuva: Marco Verch

Päiväreppu on varusteltu kameratarvikkeiden lisäksi erilaisilla muistiinpanovälineillä, varavirtalähteellä, AA-kokoisilla akuilla (salamaan), vara-akuilla, miljoonalla erilaisella kaapelilla sekä parilla pientarviketaskulla edellä mainituille pikkusilpulle. Tavoite on alusta alkaen ollut, että mitään kämmenelle sopivaa ei itsekseen pyörisi missään päin rinkkaa/reppua vaan ne olisivat jossakin pussissa/taskussa osana jotain kokonaisuutta. Lisäksi täällä tulevat kulkemaan mahdollisimman nopeasti saatavilla oltavat nenäliinapaketti, aurinkolasit, aurinkorasva sekä käsidesi.

Vastaavanlaisia pikkuosakokonaisuuksia on repun ulkopuolelle koottuna kaikkiaan viisi kappaletta: GoPro-laukku, andmin-tasku, molletasku, hygieniapussi sekä lääkelaukku.

  • GoPro’n suojana toimii Manfrotto Offroad Stunt Roll -laukku, joka kuljettaa sisällään GoPron oheistarvikkeineen kiinnitysosineen. Tämä on sen verran iso laukku, että lopullinen paikka tulee olemaan rinkan päätaskun yläosassa. Itse GoPro kulkee kyllä näppärästi vaikka kädessä, tai tarvittaessa repun sisällä jos on tarvetta piilotella sitä.
  • Admin-tasku on 17×14 cm kokoinen pikkutarviketasku, jonka sisältä löytyy vielä pari lokeroa sekä kumilenkkejä Leathermanille, nippusiteille, kynille ja vaikkapa taskulampulle. Mukana kulkee myös pieni pätkä ilmastointiteippiä, paracordia sekä muistivihkonen.
  • Molle-tasku taas on 20×14 cm kokoinen putkilo, jossa ei mitään osastointia ole vaan pientarvikkeet ovat siellä lähinnä tallessa. Kun pääosa admin-taskun sisällöstä on korjaamiseen liittyviä tarvikkeita, molle-taskun pääpaino voi enemmän olla yöpymisen puolella sen sisältäessä silmalaput, niskatyynyn, korvatulpat, piilolinssinestettä, linssikotelon ja nappikuulokkeet.
  • Hygieniapussi on 27×19 cm kokoinen, sisustaltaan kirkkaan valkoisen pehmopussi joka taipuu moneen muotoon. Tänne pyrin säilömään kaiken suihkussa tai lavuaarin äärellä voisi kuvitella tarvitsevansa. Muun muassa saippuat, shampoon, deodorantin, pumpulipuikkoja, kynsileikkurit, desinfiointiainetta, maitohappobakteerit, toiset setin linssinestettä + linssikotelo, varalinssit sekä tärkeänä pikku yksityiskohtana allastulppa.
  • Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, lääkelaukku on 16×13 cm pikkukuutio jonka sisuksiin on saatu sullottua Aspirinia, Rennietä, Imodiumia, laastareita, siteitä, kuivasaippuaa, avaruuslakana, hakaneuloja, sakset ja punkkipihdit sekä -rauta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Esisuunnitelma tuntuu pitävän

Nyt näyttää siltä, että ainakin matkan alkutaival saadaan potkaistua käyntiin keväisten suunnitelmien mukaan. Ensimmäinen majapaikka löytyi Moskovalaisesta budjettiluokan hotellista (joka toivottavasti hoitaa rekisteröitymisen puolestamme), ja pari päivää myöhemmin otamme junan uudelleen alle suunnataksemme syvemmälle itään Jekaterinburgiin. Tämän pidempiä esivalmisteluita ei vielä olekaan Venäjän osalta tehtynä, vaan loput hoidetaan matkan edetessä tilanteen mukaan.

.

Käy myös kurkkaamassa, mitä ajatuksia minulla on aikaisemmin ollut matkaa ajatellen täältä sekä täältä.

Karhut Vladivostokissa. Kuva: Hideki Yoshida

Myös LoneTraveller käyttää evästeitä paremman käyttäjäkokemuksen takaamiseksi. Tietosuojaseloste

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close