Loading...

Valmisteluita Venäjälle ja Japaniin, osa 2

Artikkelin lukuaika: 3 minuuttia

Olchon coast by Gato-Gato-Gato

Esivalmisteluista ovat toteutuneet Japanin osuuden majoitukset sekä lennot väleille Vladivostok – Osaka ja Tokio – Helsinki. Japanissa suurin osa ajasta, tai oikeastaan yhtä päivää lukuun ottamatta koko aika, vietetään Osakassa Airbnb’n kautta varatussa kämpässä Keskustan itäpuolella aivan metro- ja juna-aseman välittömässä läheisyydessä. Nämä olivat hinnan ohella majapaikan valinnan tärkeimpiä kriteereitä, ja uskon että tässä tapauksessa osuimme todella hyvään hinta-laatusuhteeseen hyvällä paikkalisäarvolla. Jäljelle jäävä yksi yö vietetään hotellissa Tokiossa, niin ikään kaupungin keskustan itäpuolella kuitenkin hyvän yhteyden päässä kaupungista, jos vaikka tulisi lähdettyä käymään isolla kirkolla pyörähtämässä vielä ennen lähtöä. Paluulento kohti Helsinkiä kuitenkin lähtee jo kello 12 päivällä, joten kaikki isot liikkeet täytyy hoitaa illalla. Aamulla todennäköisesti ei enää ole voimia muuta kuin aamiaispaikan etsinnälle.

Loppupään lisäksi todennäköisesti alkupäänkin majoitus tulisi varata etukäteen Moskovasta, viimeistään junamatkan yhteydessä, kosta tätä ajankohta ainakin on ennalta tiedossa ja siinä ei tule enää olemaan liikkumavaraa. Se, mikä majoitusmuoto lopulta valikoituu voittajaksi, on vielä päättämättä. Hotellin puolesta puhuisi se, että he hoitaisivat viranomaisrekisteröinnit puolestamme, mutta samalla hintakin tulisi olemaan muita muotoja korkeampi. Toinen mahdollinen ennakkovaraus tulee mahdollisesti olemaan junaliput Moskovasta eteenpäin. Pikaisella tutkimisella nämä tuntuivat olevan kovassa huudossa jo hyvissä ajoin, joten jos haluaa valita hyvän paikan niin varmaan joutuu ottamaan ennakkoa.

Varustetilanne on kesän aikana edistynyt jonkin verran, mutta tätäkin paremmin on edennyt uusien tarpeiden lista. Kuten tavallista, omaa kuvauskalustoa on rajallisesti käytössä joten mukaan lähtee jälleen tuttuun tyyliin Obiska.fi -palvelun kautta vuokrattuna yksi pienempi yleisobjektiivi sekä kokeeksi 2x polttovälimuunnin. Omaa kalustoa mukaan lähtee ainoastaan tuttu 7D runko sekä oma Sigman 10-20mm laajakuva oheistarvikkeineen. Päivärepun virkaa toimittava, mahdollisesti jopa täysiveriseksi pikkukamerarepuksi taipuva pussukka on vielä hankinnan alla mutta vahvoja ehdokkaita on pari tarjolla. Niistä varmasti lisää vielä ennen lähtöä. Tälläkin hankinnalla on tiukat ulkomitalliset kriteerit, koska sen pitäisi mahtua rinkkaan sekä totta kai vetää sisäänsä kaikki kevyen kuvausreissun kalusto (tämän matkan varustus).

Vaikka monissa lomamatkaajissa seuraava saattaa aiheuttaa punaisen näkemistä silmissä, itse koen että kannettava tietokone on ehdoton varuste lomalla. Varsinkin kun tärkeimpänä teemana on kuvata matkaa sekä tuottaa kirjallista sisältöä reissun päältä, ei ilman kannettavaa voi lähteä tien päälle. Viimeisen vuoden ajan tämä osa-alue on ollut puutteellinen, mutta nyt onnistuin löytämään käyttööni käytetyn Lenovo ThinkPad X220 -kannettavan. Koneen pieni koko oli suurin valinnan tekijä, 12″ näytöllä varustettuna se sopii vaikka vähän pienempäänkin reppuun ja sitä ei tarvitse raahata vaan se on oikeasti kannettava.

Mukaan lähtee myös GoPro Hero5 Session action-kamera videoiden kuvaamiseen. Mitään suuria kuvaussuunnitelmia ei ole vielä laadittuna, mutta eiköhän tuollainen pikkukamera kulje näppärästi kädessä tilanteessa kuin tilanteessa. Loput improvisoidaan tilanteen mukaan matkan edetessä. Samalla mukaan lähtee säkillinen erilaista kiinnikettä ja oheistarviketta eri tilanteiden varalle. Ainut, mikä vielä pitäisi suunnitella, on kameran varmistaminen esimerkiksi liikkuvan junan ulkokuvauksia ajatellen. Eli jokin ohut teräsvaijeri jossa on lenkit kummassakin päässä, tällaisella sitten kamera kiinni johonkin rakenteeseen. Kunhan jostain vaan tätä ohutta vaijeria löydän.

Seuraavana toimintalistalla tulee olemaan viisumihakemuksen jättäminen sekä loppujen hankintojen varmistaminen ja rinkan koepakkaaminen ennen elokuun loppua. Tällöin olisi vielä vähintään pari viikkoa aikaa tehdä muutoksia ja suunnitella ratkaisuita uudelleen. Kunhan lopullinen setti on kasassa, laitan kirjoitan siitäkin yhteenvedon ja listaan mitä kaikkea sitä onkaan mukaan lähdössä.

Ja muista myös käydä kurkkaamassa edellinen mietintäviestini täältä.

0 tykkäystä

Saatat pitää myös näistä