Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, jotka on merkitty -merkillä.
Koska kesälomaa oli vielä reilusti jäljellä, lähimatkailutilanne ei ollut heikentynyt hälyttävälle tasolle ja matkustusehdot etelänaapuriimme olivat täytettävissä, päätin avata Google Mapsista kattavan Viron nähtävyyslistani, laatia noin viikon mittaisen matkasuunnitelman ja suunnata Suomenlahden toiselle puolelle tutkimaan tuota rakasta naapuriamme vähän syvällisemmin.
Tiistai 31.8.
Saapuminen Tallinnan rautatieaseman naapurissa sijaitsevaan Go Hotel Shnelliin. Paikkana tämä vaikuttaisi olevan hyvä perushotelli, vähän kuin Omenahotelli Suomessa eli huoneista ei mitään turhaa löydy mutta kaikki perustarpeet. Hintaan kuului aamiainen, joka oli yleisen linjan mukaisesti perustasoa (kahvi + leipätarpeet + paria lämmintä ruokaa + mustikkapiirakkaa). Mielestäni hotellin aamiaisesta ei kannattaisi maksaa, vaan suuntaamalla rautatieaseman toisella puolella sijaitsevaan Balti Jaama Turg -kauppahalliin on tarjonta aivan eri luokkaa. Samalla voi alakerran kaupasta napata päivän eväät mukaansa.
Illalla vielä noin tunnin kierros hiljenevässä vanhassa kaupungissa, joka huipentui auringonlaskun ihailuun Patkulin näköalatasanteelta.
Keskiviikko 1.9.
Pikainen aamiainen, jonka jälkeen kamera kantoon ja aamukävelylle vanhaan kaupunkiin. Kylä oli käytännössä tyhjä ihmisistä, muutamaa töihin kulkevaa paikallista lukuun ottamatta rauhassa sai kävellä ja kuvailla.
Noin kymmenen aikaan hotellin pihaan saapui vuokra-auto, vuoden 2019 Toyota Corolla, farmarimallisena ja automaattivaihteistolla. Varmasti olisin itsekseni pienemmälläkin selvinnyt, mutta tällä kertaa löytyi tällainen kohtuuhuokeaan hintaan joten mikäpä siinä.
Vielä Tallinnan lähiökahvilan kautta päiväkahvit matkaan ja kohti itää. Ensimmäisenä luontokohteena olisikin Lahemaan kansallispuiston näkötorni, joka ei korkeudellaan tule vielä reissun korkein olemaan mutta komeat järvimaisemat täältäkin varmasti olisi tarjolla. Lähes uudenveroisen moottoritien ja hyvälaatuisen pienemmän asvalttibaanan jälkeen saavuin muutaman mutkan jälkeen parkkipaikalle näkötornille johtavan polun päähän. Huomasinkin heti, että polku tornille kulkee paikallisen lehmien laidunalueen läpi, ja näyttivätpä sarvipäät olevan juuri siirtymässä pellon poikki. Hetken odottelu ja tie oli sen verran selvä, että uskalsin itsekin lähteä peltoa ylittämään. Ja olivatpa maisematkin oikein komeat.
Seuraavana kohteena olisi Seljamäen ulkoilureitti, joka oli noin 7km pituinen rengasreitti soiden ympäröimällä kangasmetsämaalla. Pahimmat paikat olivat pitkostettu, joten kuivin jaloin pääsi polkua kulkemaan. Tie reitin alussa olevalle parkkipaikalle tosin oli melko huonokuntoista hiekkatietä, jota sai ajella noin 30 minuuttia suuntaansa. Kyllä siitä Corollallakin selvisi, kun vaan pahimmat montut sai väistettyä.
Valasten vesiputous olisi vielä tiedossa päivän viimeisenä luontokohteena. Viron korkein vesiputous putoaa Suomenlahden rannikolla noin 30 metrin matkan, joten nähtävyytenä se varmasti olisi mitä komein ja jylhin katsottava. Valitettavasti näin syksyllä näytti olevan myöskin rutikuiva. Lisäksi tuuli oli sen verran reipas, etten tällä kertaa alas meren äärelle lähtenyt aaltoja ihailemaan.
Illaksi suuntasin Narvan kaupunkiin mukavaan Airbnb-majataloon paria seuraavaa yötä viettämään.
Torstai 2.9.
Tämä koko päivä oli varattu Narvan kaupungin kiertämiseen. Mutta aamun kuitenkin päätin aloittaa pyörähtämällä kaupungin ulkopuolella Sinimäen kylässä tutustumassa siellä sijaitsevaan saksalaiseen muistomerkkiin.
Vihreiden kumpujen ihailun jälkeen siirryin takaisin kaupunkiin, ajoin auton keskustaan kadunvarteen parkkiin ja suuntasin Narvajoen rantaan ihailemaan sekä Iivananlinnaa että Narvan linnaa. Linnojen välissä sijaitsee Narva – Ivangorod -ystävyydensilta, jonka eteläpuolelta lähtee nousemaan joenvartta pohjoiseen komea kävelykatu jylhän linnanmuurin reunustamana.
Muutaman sata metriä kuljettuani joenvartta ylöspäin tuli mahdollisuus siirtyä takaisin kaupunkiin päin, ja täältä pienen etsimisen jälkeen löytyikin reitti takaisin joenvarsimaisemien pariin mutta tällä kertaa vanhojen linnoitusmuurien päällä kulkeville kävelykaduille. Täältä jälleen aukeni loistavat näkymät Venäjän puolelle.
Muutaman mutkan ja Viron raja-aseman ympärikiertämisen jälkeen löysin tieni linnan sisäpihalle. Itse linna toimii tätä nykyään museona, jonka useista huoneista ja käytävien varsilta löytyy kaikenlaisia näyttelyitä alueen historiasta. Itse linnassa saa helposti pari tuntia kulumaan kerroksia kierrellessä ja pienoismalleja sekä esineitä ihaillessa. Jossain kohdassa tuli jopa hiki pintaan, kun jyrkkiä linnanportaita kiipesi ylös alas etsien tietään seuraavaan näyttelyyn. Mainittakoon vielä linnan pihamaalta löytyvä, tiettävästi Viron ainut ulkona yhä sijaitseva Leninin patsas, sekä tämän vieressä oleva Suomen sotilaille vuosien 1700 ja 1919 aikana alueella käytyjen taisteluiden muistoksi kiinnitetty muistolaatta.
Kaupunkikierroksen päätteeksi kävellessäni takaisin autolle huomasin matkalla pienen kahvila-ravintola Bublik Cafeen, jossa kävin nauttimassa kevyen iltapäivävohveliannoksen kahvin kera. Ei ollenkaan hullumpaa.
Perjantai 3.9.
Jälleen kerran herätys aikaisin aamulla, kevyt aamupala ja auton nokka kohti Tarton kaupunkia.
Päivän ensimmäisenä nähtävyytenä matkalleni osui Laiusen linnanrauniot. Valitettavasti kyseisestä linnasta ei enää paljoa ole jäljellä, mutta sisäpihalla viimeisiä muureja ihaillessa voi vain kuvitella, miltä rakennelma on huippuhetkinään näyttänyt.
Seuraavana vuorossa olisi jälleen näköalatorneihin kiipeilyä ja kaukaisten maisemien ihailua. Ensimmäisenä matkalla Raigastveren näkötorni, ja tämän jälkeen Valgesoon näkötorni. Ensimmäinen torneista on 18 metriä korkea, ja sen huipulta aukeaa näkymä ympäröivään järvimaisemaan. Jälkimmäinen taas nimensä mukaisesti sijaitsee ison suon reunalla, joten maisemat ovat sen mukaiset, mutta torni on korkeista puista johtuen 30 metriä korkea, joten näkymät ovat täälläkin kohdillaan. Lisäksi Valgesoolle on tehty pitkospuista parin kilometrin mittainen kävelypolku, jonka varrella voi tutustua paikalliseen suomaisemaan tarkemmin.
Loppuiltapäivästä sain autoni suunnattua Tarttoon. Tulevan yön majapaikkana toimisi Looming Hostellista löytynyt oma yksiö. Kämppä tosin oli kylmä kuin mikä, ilmeisesti halvan hinnan piti tälläkin kertaa näkyä jossain. Muuten paikka oli oikein hyvä. Autokin mahtui sisäpihalle parkkiin yöksi.
Lauantai 4.9.
Viileän syysyön, mutta lämpimän aamusuihkun, jälkeen oli jälleen aika pakata auto täyteen ja suunnata eteenpäin. Tällä kertaa kohti Otepäätä sekä Tehvaldin mäkihyppytornin näköalatasannetta. Valitettavasti paikalle saavuttuani huomasin, että vallitsevista olosuhteista johtuen näköalatasanne oli suljettu ja jouduin tyytymään ihailemaan maisemia tornin juurelta. Harmi, näkymät olisivat varmasti olleet huikeat.
Seuraavana matkan varrella olisi pysähdyspaikkana Sangasten linna. Olin sen verran aikaisin liikenteessä, että itse linnan sisälle ei vielä ollut pääsyä, mutta puolisen tuntia kiertelin pihalla ympäriinsä valokuvia ottaessa. Tämä oli aavistuksen paremmassa kunnossa kuin eilinen Laiusen linna. Ja lisää linnamaisemia olisi vielä tarjolla Helmen ritarilinnoituksen linnanraunioiden äärellä. Tämä taas oli raunio sanan varsinaisessa muodossa, vain muutamia seinänpaloja oli enää pystyssä siellä täällä. Tosin jonkinlaista kunnostustyötä oli menossa, ainakin rakennustelineistä päätellen.
Aivan raunioiden takana on sisäänkäynti erittäin eriskummalliseen paikkaan, nimittäin paikalliseen hiekkakiviluolastoon. Itse en sisäänkäynnin välitöntä läheisyyttä syvemmällä tällä kertaa uskaltautunut, kunnon valaistuksen puutteesta johtuen, mutta opastaulun mukaan ainakin muutaman kymmenen metrin syvyyteen olisi mahdollisuus kävellä luolaa ihailemaan. Ilmeisesti vaikuttavimmat osat luolastosta ovat ajan saatossa romahtaneet, mutta kun näillä nurkilla on käymässä niin kannattaa tutustua paikkaan.
Päivän viimeisenä luontokohteena oli tutustuminen Soomaan kansallispuistossa sijaitsevaan majavapolkuun. Tuttuun tapaan polku oli hyvin hoidettu, pehmeimmistä kohdista pitkostettu, ja olipa paikalla jopa pieni luontotupa, jossa ei valitettavasti automaattikahvia kummoisempaa palvelua kannata odottaa. Tosin vesisateen loppumista odotellessa sekin kelpasi. Itse polun varrella ei tällä kertaa majavia osunut kohdalle, vaikka niiden töiden jälkiä oli havaittavissa runsaasti.
Ajomatkalla majavapolulta Pärnuhun osui kohdalle pieni kylä ja sen keskustassa sijaitseva Tori-Jõesuu rippusilta. Silta on kirjaimellisesti Neuvostoliiton aikainen, vuodelta 1975, ja pituudeltaan 67,5 metriä pitkä riippusilta joen yli toiselle puolelle ei-oikeastaan-mihinkään. Kaikista ennakkoasenteista huolimatta silta kesti ylityksen kumpaankin suuntaan, joten eipä siinä sitten mitään valittamista.
Sunnuntai 5.9.
Kerrankin aamulla päätin suunnata kunnon aamiaiselle vailla suurempia kiireitä. Syykin tähän oli melko selvä, aamun ajotaipale Virtsun lauttasatamaan ei kestäisi kuin tunnin ja itse lautta olisi lähdössä vasta lähempänä puolta päivää. Montaa avointa paikkaa ei tarjolla ollut, mutta Pastoraat Cafe näytti olevan auki ja tarjoilevan ruokaa. Talon club sandwitch teki kauppansa kahvin kaverina, näillä varmasti selvittäisiin ainakin lautalle asti.
Sellainen huomio, että satamaan ei kannata ajaa kuin maksimissaan 30min ennen lähtöaikaa. Muuten homma oli pitkälti automatisoitu, nettivarauksen yhteydessä kun ilmoitti auton rekisterinumeron, pystyi nyt ajamaan portin kautta suoraan linjalle jonottamaan. Lautta oli kooltaan isompien saaristolauttojen kokoa, mutta suomalaisista lautoista poiketen kahvilatila oli kertaluokkaa parempi. Toisessa päässä sisäkantta palveli nälkäisimpiä matkailijoita seisova pöytä, ja toisessa päässä R-kioski, jos kahvi ja pulla olivat tarpeeksi. Itselleni jälkimmäinen riitti tällä kertaa.
Saarenmaan saaren ensimmäinen nähtävyys oli Pöiden kylässä sijaitseva Pyhän Marian kirkko. Tie perille oli vähintäänkin yhtä keskiaikainen kuin kirkko itse, pomppuista mukulakivitietä joten kaahailulle ei ollut tilaa. Mutta kirkko oli kyllä mitä jylhin olemukseltaan. Iso, 1200-luvulla rakennettu kivilinna, joka sekin monien muiden kaltaistensa rakennelmien tapaan oli ikuisen kunnostustyön alaisena ja odotti aikaa parempaa. Tosin tässä rakennelmassa sentään oli katto pään päällä, toisin kuin monissa edellispäivien nähtävyyksistä.
Tämän jälkeen pikainen pysähtyminen Anglan tuulimyllymäellä, joka ei mikään erikoinen ilmestys ollut, mutta saaren pohjoisrannalta löytyvä Pangan kalliot sen sijaan olivat. Itämeren rantaa viistävät, kymmenmetriset rantakalliot, joiden reunalla kulki polkuja ulkoilijoiden iloksi. Ja halutessaan kallionreunaa riittäisi ihailtavaksi useamman kilometrin matkalle.
päivän viimeisenä kohteena olisi vierailu Saarenmaan isoimman asutuskeskuksen, Kuressaaren rannalta löytyvässä Piispanlinnassa. Iso, uudenveroisessa kunnossa oleva kivilinna kaupungin rannalla olevan bastionin keskellä. Pelkästään linnan sisällä oli tarjolla paljon erilaisia näyttelyitä Saarenmaan historiaan liittyen sekä kapeita portaikkoja itsensä eksyttämiksi. Lisäksi itse bastioni on puistoaluetta, joten muurien päälle pääsee kävelemään vapaasti ihailemaan linnaa joka suunnasta. Tähän kokonaisuuteen kannattaa ainakin pari tuntia varata aikaa, niin kerkeää kunnolla kiertelemään linnassa sekä pihamaalla.
Maanantai 6.9.
Viimeinen matkapäivä viikon Viron kierroksella, ja kun kerta majapaikkana sattui olemaan hotellimajoitus, oli tietysti suunnattava tarkastamaan talon aamupalatilanne. Asa Spa Hotel ei mikään erikoinen paikka itsessään ollut, paikallinen kylpylä, joka juuri sopivasti sattui kylpylän osalta olemaan remontissa, toimi perusmajapaikkana aavistuksen neuvostohenkisine huoneineen. Mutta se aamiainen, eipä sekään mikään kummoinen ollut. Leipää ja leikkeleitä sekä kahvia. Noh, jos näillä nyt lautalle asti ainakin jaksaisi. Ja koska tänäkin aamuna oli reippaasti aikaa, kerkesin vielä käydä kiertämässä linnoituksen ympäri aamukävelynä ennen autoon hyppäämistä ja lauttarantaan siirtymistä.
Lauttamatka takaisin mantereelle ei sekään kummoisia elämyksiä tarjonnut. Jonkinlainen evässämpylä ja kuppi kahvia kahviossa, sitten takaisin autoon odottamaan pois ajoa. Ja jotta päivittäinen rauniokiintiö saataisiin täytettyä, olisi päivän ensimmäisenä kohteena Haapsalun kaupungin länsipuolella sijaitsevat Ungrun linnan rauniot. Tämä nähtävyys edusta jälleen sitä tuttua rauniomallia, jossa puolet seinistä ja pieni osa lattiaa on säästynyt ajan hampaalta, katon olemassaolosta on turha haaveilla. Kaikesta huolimatta kyseessä kuitenkin erittäin komea ja kuvauksellinen kohde, jonka sisälle pääsee vapaasti kävelemään.
Toisena vierailukohteena olikin Haapsalun keskustassa sijaitseva Piispanlinna, joka ulkoisestikin muureineen kaikkineen oli jälleen aivan eri luokkaa kuntonsa puolesta. Ja näyttääpä Visit Estonian sivuilla lukevan tämän olevan Viron parhaiten säilyneitä linnoituksia. Itse linnan sisälle en jatkanut enää lähteä kiertelemään, koska pelkästään ulkona oli jo tarpeeksi ihailtavaa ja kuvattavaa.
Ja vielä matkapäivän viimeisenä nähtävyytenä Suomenlahden rannalla sijaitseva Türisalun jyrkänne, aivan autotien vieressä parkkipaikan reunalta aukeava, noin 30 metrinen pudotus sekä kirkkaana päivänä upeat merinäköalat.
Loppumatka takaisin Tallinnaan ei ollut enää kummoinen, vaan suuntasin autoineni takaisin tutulle hotellille rautatieaseman nurkalle viettämään vielä yhden yön Tallinnassa ennen auton pois luovuttamista ja paluuta kotimaan puolelle.
